Tavaraa alkaa olla, nyt tarvitaan aikaa – vastaanottokeskuksissa kaivataan auttavia käsiä

Vapaaehtoiset ovat lahjoittaneet vastaanottokeskuksiin vaatteita ja taloustavaroita niin ahkerasti, että nyt haasteena on saada ne lajitelluksi ja toimitetuksi eteenpäin. Kemin vastaanottokeskuksen johtaja Pirkko Rytkönen vetoaakin nyt auttamisenhaluisiin: tarvetta olisi ihmisten ajalle.

Kotimaa
Oulun vastaanottokeskus on tupaten täynnä turvapaikanhakijoita
Hannu Karjalainen / Yle

Merilappilaisilta auttamisenhaluisilta kansalaisilta toivotaan nyt tavaran ja vaatteiden lisäksi aikaa turvapaikanhakijoiden auttamiseen ja tuen perille saattamiseen.

Esimerkiksi tavaralahjoituksia on kertynyt Kemin vastaanottokeskukseen jo siinä määrin, että niitä ei ole ehditty lajitella.

– Siihen me tarvitsisimme lisää väkeä. Tavaroiden jakamisessa niitä tarvitseville on iso työ ja jos jollakin on mahdollisuuksia antaa aikaa tähän niin voisi olla yhteydessä vastaanottokeskukseen, vetoaa Rytkönen.

SPR:n vapaaehtoisia toimii myös maahanmuuttajien ystävinä. Vielä toistaiseksi pakolaiskriisistä ei ole seurannut varsinaista tunkua ystävätoimintaan. Seuraava kurssi on määrä järjestää kuun lopulla.

– Ystävänä toimimisen ei tarvitse olla mitään hienoa tai kummallista, vaan ihan arkista touhua. Esimerkiksi voi auttaa ostoksilla tuoteselosteitten lukemisessa ja opastaa mitä ruoka-aineita Suomessa on saatavilla, Rytkönen kertoo.

– Auttavia käsiä tarvitaan lasten kerhoissa. Turvapaikanhakijoille voidaan järjestää yös erilaisia tapahtumia.

"Lisää vastaanottokeskuksia tarvitaan"

Akuuttiin ongelmaan siitä, mihin turvapaikanhakijat voivat mennä silloin kun poliisiasema ei ole auki ollaan saamassa ratkaisu. Rytkösen mukaan Kemin helluntaiseurakunta ottaa ensi yöstä vastaan turvapaikanhakijoita ja Turvapoiju tarvittaessa perheitä.

Pitempiaikaisesta majoitustilasta on suuri pula, sillä Lapin kaikki kolme vastaanottokeskusta ovat kantta myöten täynnä. Uusia vastaanottokeskuksia tarvitaan kipeästi.

– Vetoan nyt kuntapäättäjiin. Nyt tarvitaan auttamisenhalua, Rytkönen sanoo.