Näkökulma: Pelicans karistaa jämäsijat – viisi pointtia

Lätkäfani, Yle Lahden juontaja Taavi Salmivaara listaa viisi merkittävintä tekijää, jotka vaikuttavat Pelicansin menestykseen tällä kaudella. Hän uskoo, että lahtelaisjoukkueella on mahdollisuus jopa mitalipeleihin.

urheilu
Taavi Salmivaara
Yle

Lahden Pelicansissa puhaltelevat uudet tuulet alkaneella liigakaudella. Lahdessa satsataan yhdessä tekemiseen ja hyvään meininkiin sekä hyvään tulokseen.

Joukkue ei koreile tähtipelaajilla, mutta muutama täsmähankinta haaviin tarttui kesän aikana.

Suurin huomio kiinnittyy penkin taakse. Sieltä löytyy asennetta, osaamista ja vaatimustasoa.

Lahdessa ei suuremmalti huudella kovien sijoitusten ja runsasmaalisten voittojen puolesta, vaan tehdään töitä vaihto ja peli kerrallaan.

Valmennuskaksikko Petri Matikainen ja Pasi Nurminen ovat kovissa liemissä keitettyjä konkareita ja osaavat kääntää tiukat väännöt voitoksi.

Alla viisi huomiota, jotka ovat merkittäviä tekijöitä Pelicansin menestyksen kannalta. Näitä kannattaa seurata.

Nämä viisi nimeä ovat ne, joilta voi odottaa mitä vain. Jos asiat loksahtavat kohdalle, vauhti on hurjaa.

En yllättyisi, jos Lahdessa pelataan mitaleista huhtikuussa.

1. Petri Matikainen

Petu on äijä. Pelicansissa on pitkästä aikaa valmentaja, joka kuuluu ehdottomasti liigan eliittivalmentajiin. Meriitit puhuvat sen puolesta.

Maailmanmestarivalmentaja sai Bluesin kaksi kertaa finaaleihin, vaikka paperilla niin ei pitänyt käydä.

Matikainen tietää, miten homma tehdään. Sama voi onnistua Lahdessa.

Ja kuunnelkaapa Matikaisen kauden aikana antamia haastatteluja. Niissä vilahtavat usein sanat: reiluus, yhdessätekeminen ja luottamus.

Hienoja arvoja.

2. Janne Juvonen

Parikymppinen veskari on ikäänsä nähden kova tekijä. Hän pelasi liigafinaaleissa, vaikka yläaste oli hädin tuskin päättynyt.

Juvonen on tulevaisuuden tähtiveskari. Ei NHL-varauksia hatusta heitetä.

Onneksi Juvosen ura ei kaatunut aiempien valmentajien päätösten vuoksi Lahdessa. Juvonen joutui pari kautta puremaan mailan tuppea vaihtopenkillä, kun samaan aikaan keskivertokassarit pelasivat illasta toiseen.

Parhaimmillaan maaginen veskari. Liigan parhaimmistoa.

3. Ryan Potulny

Duo Matikainen-Nurminen oli tämän jenkkisentterin perässä jo Venäjän aikoinaan. Mahdollisuus yhteistyöhön koitti vasta Lahdessa.

Viimeiset vuodet pelimannin käyrä on ollut laskeva, mutta liigassa on mahdollisuus dominoida. Vaikka mies on AHL-jyrä, ei se pelaajasta huonoa tee.

AHL on yllättävän kova sarja, vaikka Suomessa ajatellaan, että AHL olisi nelosdivarin tasoinen pääsarjatasoon verrattuna.

Potylnyltä voi odottaa hyvin ratkaisuja ja hienoja lättyjä joukkuekavereiden tekemiin maaleihin. Odotukset ovat kovat, vaikka usein naureskellaan Pelicansin raahaavan Lahteen tusinavahvistuksia.

On tänne tuotu priimaakin.

4. Antti Erkinjuntti

Rovaniemen kiekkoniilo on kierrellyt liigaa jo vuosikausia. Pelicans sai hyvän pelaajan. Viime kauden finaaleissa Erkinjuntti oli iskussa.

Yleensä tämä sankari surffailee harmaan ja pimeän talven läpi ja heräilee kevään ratkaisupeleissä. Toivotaan, että pelihuumori löytyy jo kauden alusta ja kiihtyy loppua kohden.

Erkinjuntti voi yksin ratkaista pelejä, jos sille päälle sattuu. Jotain samaa tässä pelaajassa on Juhamatti Aaltosen kanssa. Molemmat vain pelailevat, kun siltä tuntuu.

5. Juhani Tyrväinen

Kaupungin oma poika. Tyrväisen ollessa jäällä sattuu ja tapahtuu, hyvässä ja pahassa.

Hyvää taistelua ja vastustajan härnäämistä lienee luvassa tälläkin kaudella. Taklauksen jälkeen Tyrväinen saattaa olla jo pistämässä limppua vastustajan reppuun.

Tälläisen pelaajan jokainen valmentaja haluaa joukkueeseensa. On mahdollista, että Tyrväinen ratkaisee pelejä joukkuelleen illasta toiseen, vaikkei välttämättä pistepörssissä kärkikahinoissa lymyilekään.

Alla pieni spekulaatio siitä, miten käy, kun 60 peliä on lätkitty. Sen jälkeen kaikki on mahdollista. Myös mitalipelit Lahdessa.

Veikkaukseni: näin käy runkosarjassa kaudella 2015–2016:

1. Kärpät

2. TPS

3.Tappara

4. Jyp

5. Pelicans

6. HIFK

7. Lukko

8. Blues

9. SaiPa

10. KalPa

11. Sport

12. Ässät

13. Ilves

14. HPK

15. Kookoo