Puolustusministeri vaikeni kansliapäällikön nimityksestä ja uhkasi kävellä ulos studiosta – video

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ei kommentoi arvostelua herättänyttä nimitysasiaa. Ylen A-studiossa vieraillut Niinistö ei kuitenkaan kiistänyt, etteikö vaihdoksia tehdä puolustusministeriössä. Niinistö kertoi keskeyttävänsä haastattelun, jos keskustelu kansliapäälliköstä jatkuu.

Kotimaa
Puolustusministeri Jussi Niinistö Ylen A-studiossa maanantaina.

Puolustusministeriön uudeksi kansliapäälliköksi on nousemassa torstaina ministeriön resurssipoliittisen osaston päällikkö Jukka Juusti. Nimitys on herättänyt paljon arvostelua, koska myös nykyinen kansliapäällikkö, tehtävässään arvostettu Arto Räty olisi halunnut jatkaa tehtävässä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) oli vaitonainen kysyttäessä perusteluja Juustin nimittämiseen.

– Tätä asiaa en vielä voi kommentoida julkisuudessa. Esityslistat ovat vielä ei-julkisia.

Niinistö on kuitenkin puhunut asiasta esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa. Yle Uutiset sai aiemmin haltuunsa nimitysmuistion, johon perehtyneet arvostelijat pitivät muistiota tilaustyönä.

Kyseisessä muistiossa kerrotaan muun muassa, että kansliapäällikön määräaikaisen kauden päättyessä voidaan arvioida viranhakijoiden kyvykkyyttä ottaen huomioon "toimintaympäristössä nähtävissä olevat muutokset ja toiminnan painopisteet". Ministeri Niinistö ei halunnut maanantaina ottaa kantaa siihen, onko mahdollisilla muutoksilla ja kansliapäällikön vaihdoksella yhteyttä.

Niinistö kertoi keskeyttävänsä haastattelun, mikäli keskustelu kansliapäälliköstä jatkuisi.