1. yle.fi
  2. Uutiset

UNHCR: Euroopan pitää sijoittaa 200 000 sotapakolaista – Virta Kreikan saaristosta jatkuu

UNHCR arvioi, että Kreikan saarilla on tällä hetkellä noin 30 000 syyrialaista sotapakolaista. Kreikka aikoo kuljettaa 12 000 mantereelle lauantaihin mennessä.

Ulkomaat
Turvapaikanhakijat ylittävät Kreikan ja Makedonian välisen rajan.
Turvapaikanhakijat ylittivät Kreikan ja Makedonian välisen rajan maanantaina.Nake Batev / EPA

Euroopan pitää taata 200 000 Syyrian sotapakolaisen vastaanotto, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR sanoo. Se huomauttaa, että ennätysmäiset pakolaisvirrat Kreikan saariston ja Länsi-Balkanin kautta Eurooppaan jatkuvat.

– Eurooppalaiset keskustelut ovat entistä tärkeämpiä, koska on ilmiselvää, että Saksa ei voi ratkaisu koko Euroopan ongelmaan, UNHCR:n tiedottaja Melissa Fleming sanoi.

UNHCR arvioi, että Kreikan saarilla on tällä hetkellä noin 30 000 syyrialaista sotapakolaista. Näistä 20 000 on Lesboksen saarella. Kaksi kolmesta Kreikasta turvaa hakevasta pakolaisesta saapuu nyt Lesboksen saarelle.

Suurin osa sotapakolaisista suuntaa Kreikasta Makedonian, Serbian ja Unkarin kautta useimmiten Saksaan. Makedoniaan on tiistaina saapunut ennätysmäärä pakolaisia: 7 000.

Lisää on tulossa, sillä Kreikan viranomaiset aikovat siirtää Lesbokselta 12 000 pakolaista mantereelle lauantaihin mennessä. Viranomaisten mukaan Lesbokselta on kuljetettu 18 000 pakolaista mantereelle viimeisten yhdeksän päivän aikana.

UNHCR perää uusien vastaanottokeskusten perustamista Kreikkaan ja Unkariin.

– Ne voivat toimia vain, jos Euroopan maat sopivat pakolaisten sitovasta uudelleensijoittamisesta. Niiden pitää luvata ottaa x-määrä ihmisiä vastaan. Me uskomme, että määrän pitäisi olla 200 000. Se on määrä, jonka uskomme tarvitsevan uudelleensijoittamista Euroopan maihin, Fleming sanoi.

Maanantaina julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan EU-komissio suunnittelisi 120 000 sotapakolaisen sijoittamisesta EU-maihin. Saksa ilmoitti maanantaina vastaanottavansa 31 000 syyrialaispakolaista ja Ranska 24 000.

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi