Baltimoren mellakat synnyttäneestä kuolemantapauksesta sopu – perheelle yli 5,7 miljoonan korvaukset

25-vuotias Freddie Gray menehtyi poliisiauton kyydissä saamiinsa vammoihin.

Ulkomaat

Yhdysvaltain itäosissa sijaitseva Baltimoren kaupunki ja huhtikuussa menehtyneen Freddie Grayn perhe ovat päässeet sovitteluratkaisuun. Baltimore on valmis maksamaan Grayn perheelle noin 5,74 miljoonan euron korvaukset pojan kuoleman takia. Kaupungin varainkäyttöä valvovan viranomaisen on vielä hyväksyttävä korvaussumma.

Mustaihoisen 25-vuotiaan Freddie Grayn selkäranka murtui pidätyksen aikana 12. huhtikuuta, ja hän kuoli viikkoa myöhemmin.

Grayn kuolema aiheutti laajoja ja väkivaltaisiksi äityneitä katumellakoita Baltimoressa sekä muualla Yhdysvaltain itärannikolla.

Kuusi poliisia on asetettu syytteeseen Freddie Grayn kuolemaan johtaneista tapahtumista. Syyttäjän mukaan Grayn pidätys oli laiton ja tapaus henkirikos.

Lähteet: Reuters, AP, Yle Uutiset