1. yle.fi
  2. Uutiset

Terveydenhuollon lähes 400 miljoonan euron remontti etenee – Hallintojohtaja: "Epärealistista olisi tehdä yksi järjestelmä"

Suomalaisten saaman hoidon luvataan parantuvan uusien tietojärjestelmien ansiosta. Sairaanhoitopiirit ovat tekemässä päätöksiä jättimäisten tietojärjestelmien tilaamisesta – tosin kahdessa eri leirissä. Ne vakuuttavat kuitenkin, että tiedon kulku paranee, rahaa säästyy ja hoidon laatukin paranee.

talous
Sähköiset potilastiedot on siirrettävissä potilaan luo liikuteltavalla mobiilikärryllä.
Potilastietojen kirjaamiseksi ei tarvitse enää poistua potilaan luota Etelä-Karjalan keskussairaalassa. Sähköiset potilastiedot on siirrettävissä potilaan luo liikuteltavalla mobiilikärryllä.YLE Etelä-Karjala

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kunnat ovat tekemässä lähiviikkoina lopullisia päätöksiä jättimäisen potilastietojärjestelmän ostamisesta Apotti-yhteistyössä.

Ohjelmistopakettia ollaan ostamassa amerikkalaiselta Epic-yhtiöltä lähes 400 miljoonalla eurolla. Se tuo kuitenkin vuosien varrella säästöä, lupaa hankejohtaja Hannu Välimäki.

Hänen mukaansa hyöty on 137 miljoonaa euroa vuodessa eli neljä prosenttia hankkeessa mukana olevien kuntien sote-kustannuksista.

– Tämä on huomattava tuottavuusloikka, Välimäki hehkuttaa.

Tämä on neljän prosentin tuottavuusloikka

hankejohtaja Hannu Välimäki

Apotti-hankkeessaan Uudenmaan sairaanhoitopiiri on ostamassa tietojärjestelmää, joka yhdistää jokseenkin kaikki potilaiden tiedot.

Mutta samaan aikaan neljätoista muuta sairaanhoitopiiriä on rakentamassa toista tietojärjestelmää Una-hankkeessa. Siinä laaditaan yhteiset järjestelmävaatimukset, joiden perusteella ohjelmistoja voidaan hankkia vaiheittain.Tähän leiriin on HUS-kunta Espookin liittynyt.

Yhdestä järjestelmästä turha haaveilla

Espoon tietohallintojohtaja Matti Franck vakuuttaa, että kahden järjestelmän rakentaminen ei johda tiedonkulkuongelmiin niiden välillä.

– Ei siinä suurta ongelmaa ole. Epärealistista olisi tehdä yksi yhteinen järjestelmä sosiaali- ja terveystoimien alueelle koko valtakuntaan.

Franck muistuttaa, että tällä hetkellä potilastietoja pallotellaan jopa sadoissa eri tietojärjestelmissä.

Kun järjestelmiä keskitetään, niin riskiksi muodostuu se, että että kunnat jäävät yhden järjestelmätoimittajan armoille.

Apotin hankejohtaja Välimäen mukaan suurta riskiä ei ole, koska hinta on sovittua kiinteäksi. Hän uskoo ohjelmiston pysyvän myös ajantasaisena.

Sen on tultava nykyistä halvemmaksi

tietohallintojohtaja Matti Franck

– Epic on toinen mukautettavimmista ohjelmistoista, johon pystytään itse tekemään lisäyksiä tai liittämään ulkopuolisia sovelluksia.

Una-hankkeessa tavoitteena on alunperinkin tavoitteena pilkkoa järjestelmä osiin, jotta yhden ohjelmistotoimittajan rooli ei kasva liian suureksi. Sen sijaan tietojärjestelmää kootaan pienemmistä osista. Juuri tämän erilaisen lähestymistavan vuoksi Espoo on siirtynyt Apotista Una-leiriin.

Mutta tuleeko Unan ohjelmistomoduleista koottu kokonaisuus halvemmaksi kuin Apotin kerralla hankittava suurempi kokonaisuus?

– Ei kokonaiskustannuksia voi nykyisestä ainakaan nostaa. Sen on siis tultava halvemmaksi, kuittaa Franck.

_Klo 8.30 Juttua tarkennettu: Una-hankkeessa sairaanhoitopiirit eivät hanki kokonaista potilastietojärjestelmää, vaan laativat yhteiset järjestelmävaatimukset, joiden perusteella ohjelmistoja voidaan hankkia. _

Lue seuraavaksi