"Rakkauteen kuuluu koko tunteiden skaala" – Parisuhde vaatii ongelmanratkaisutaitoja

Rakkaus ei viriä itsestään, eikä pelkkä tahto pysyä yhdessä riitä pitkäaikaisen rakkauden säilymiseen. Yhteinen onnellinen tulevaisuus vaatii muun muassa vaikeuksien sietämistä ja vuorovaikutustaitoja. Suhde toimii, kun pidetään yhtä yksilöinä.

parisuhde
kädet
Kun puoliso tai muu lähiomainen taantuu muistisairauden myötä, se vie voimia myös läheisiltä.Johanna Manu / Yle

Tutkijoiden mukaan parisuhderakkaus on monitasoinen ilmiö, joka koostuu tunteista, tiedoista, taidoista ja teoista. Rakkaussuhteen säilymiseksi parilla on oltava tahtoa olla yhdessä ja halua tehdä töitä suhteen eteen.

– Rakkaussuhteen eteneminen vaatii monenlaisia taitoja, muun muassa ongelmanratkaisutaitoja. Olennaista on, miten hyvin puolisot kykenevät selvittämään vastaantulevia ristiriitoja, toteaa Lapin yliopiston apulaisprofessori Satu Uusiautti.

Uusiautti on tutkinut professori Kaarina Määtän kanssa pitkän parisuhteen salaisuuksia suomalaisten aviopuolisoiden kertomusten pohjalta. Selvää on, että pitkän, onnellisen parisuhteen onnistumiseksi osapuolten on tunnettava itsensä yksilöiksi, mutta silti pidettävä yhtä.

Uusiautin mukaan puolisoiden on syytä keskustella, mistä he ovat valmiita tinkimään ja mistä eivät.

– Muutokset, kuten lapsen syntymä, vaativat kompromisseja ja joustavuutta, mutta ei kaikesta. Parisuhteella, jossa ollaan yhtä kummankaan minuutta menettämättä, on hyvät mahdollisuudet kestää.

Ruhjeet kuuluvat rakkauteen

Toimivakaan rakkaussuhde ei tarkoita sitä, että pariskunnan tunne-elämä lipusi tasaisen mukavilla aalloilla.

Yhdessä mennään joka torstai ja perjantai senioriklubin tanssiaisiin.

Satu Uusiautti

– Ongelmia tulee ja menee, mutta niistä voidaan selvitä, jos on halua, tahtoa ja rakkautta. Rakkauteen kuuluu koko tunteiden skaala äärimmäisistä ilon ja lumoutumisen kokemuksista jyrkimpiin ahdistuksen ja itsetuhoisuuden kokemuksiin, Uusiautti toteaa.

Uusiautin naapurissa asuu inspiroiva tapaus: noin 85-vuotias pariskunta, joka on ollut naimisissa jo 65 vuotta. He ovat edelleen onnelllisia yhdessä, puhuvat arvostavasti toisistaan ja kehuvat ihaillen toistensa komeutta ja kauneutta.

– Yhdessä mennään joka torstai ja perjantai senioriklubin tanssiaisiin – ja ollaan leikkimielisesti mustasukkaisia, jos toinen on tanssinut liikaa muiden kuin oman puolison kanssa, Uusiautti nauraa.