Työt Norjassa houkuttelevat – kielikurssit heti täynnä Oulussa

Vuolle–opiston kielikurssit  käynnistyvät  jälleen syyskuussa. Valinnanvaraa on, sillä tarjontaa löytyy kotimaisista kielistä aina nykyhepreaan asti. Tällä kertaa mukana on myös uusi tulokas, norjankielen alkeiskurssi.

Kotimaa
Norjalaiskannattaja Kontiolahden ampumahiihdon MM-kilpailujen miesten normaalimatkan aikaan.
Esa Huuhko / Yle

Ensimmäistä kertaa järjestettävälle norjankielen alkeiskurssille ilmoittautui yli kaksi kertaa enemmän hakijoita kuin vastaavalle ruotsinkielen kurssille. Osa ilmoittautuneista joutui jäämään varasijoille.

– Ajatus kurssin järjestämisestä on ollut mielessä jo pitemmän aikaa. Hyvän opettajan löytyminen oli onnenpotku, sanoo kielten vastuuhenkilö Annukka Oksman-Hiukka Vuolle-opistosta, entisestä Oulun kansalaisopistona.

Norjankielen alkeiskurssi oli niin suosittu, että se täyttyi heti. Samoin kävi myös toiselle 18 hengen peruskurssille, joka päätettiin järjestää suuren suosion vuoksi. Tästäkin huolimatta varalle jäi vielä yhden kurssin verran ilmoittautuneita.

– Suuren kiinnostuksen selittää varmaan Oulussa käyvät norjalaiset matkailijat ja se että työpaikkoja haetaan yhä enemmän Norjan puolelta, Oksman-Hiukka jatkaa.

Opetus tapahtuu englanninkielellä, mutta itse oppikirja on suomenkielinen.