Sotalapsi pakolaisista: ”Onhan Suomi niin varakas, että vähän jokainen voi auttaa”

Sotalapsena pari vuotta Ruotsissa viettäneen Bo Nyströmin mielestä nyt olisi Suomen vuoro auttaa. Vaikka valtio on hankalassa jamassa, rahaa riittää ja tyhjiä asuntoja turvapaikanhakijoille löytyy.

Kotimaa
Bo Nyström istuu sohvalla vanha valokuva käsissään. Kuvassa ovat hän, veljensä ja veljen Ruotsin kodin poika.
Bo Nyströmin käsissä on yhteiskuva, jossa hän on vanhimpana, oik. hänen nuorempi veljensä ja vas. veljen Ruotsin kodin poika.Raila Paavola / Yle

Bo Nyström lähetettiin 7-vuotiaana sotalapseksi Ruotsiin yhdessä nuoremman veljensä kanssa. Nykyään Teerijärvellä asuva Nyström vertaa nykypäivää sota-aikaan.

– Meillä oli hyvä. Melkein kaikki oli järjestetty ainakin meidän matkalle. Nythän perheet lähettävät lapsensa ihan ventovieraiden kanssa ihan vieraaseen maahan, pohtii Bo Nyström.

Hänen mukaansa Suomi on niin varakas, että jokainen voisi auttaa. Valtion ohella apuun tarvittaisiin myös yksittäisiä kansalaisia.

– Tarvitaan myös yksityisten apua – niin kuin täällä Teerijärvellä on ollut SPR:n ryhmä auttamassa paikkakunnalle muuttaneita syyrialaisperheitä.

Paikkakunnalla olevat pakolaiset ovat jääneet kielimuurin taakse.

Niitähän minä tervehdin aina kun näen. En ole käynyt vielä juttelemassa, kun minulla ei ole yhteistä kieltä heidän kanssaan.

Bo Nyström

– Niitähän minä tervehdin aina kun näen. En ole käynyt vielä juttelemassa, kun minulla ei ole yhteistä kieltä heidän kanssaan.

Alakoulusta Ruotsiin

Bo Nyströmin vaasalaisessa lapsuuskodissa oli myyjä-äiti, vääpeli-isä ja kahdeksan lasta. Kaksi vanhempaa sisarta oli ollut Ruotsissa jo aiemmin lyhyempiä aikoja. Kun Bo aloitti 7-vuotiaana koulun, kertoi äiti hänelle, että hänetkin todennäköisesti lähetettäisiin Ruotsiin.

– Minä sanoin, että hyvä on, koska pelkäsin niin kauheasti pommituksia, muistelee Bo Nyström.

Matkaan lähti yhdessä myös puolitoista vuotta nuorempi Rainer-veli. Junalla mentiin Vaasasta Turkuun, ja sieltä Arcturus-laivalla Tukholmaan. Bo muisteli, että äiti sai kaulaan laitettavat laput jo etukäteen, ja hän tiesi suunnilleen, mihin paikaan lapset menivät. Ruotsin koti löytyi Knivstasta, Uppsalan ja Tukholman väliltä.

Iso talo ja pienet tehtävät

Perillä perheessä ihmeteltiin, miten Suomesta tullut poika puhuikin ruotsia. Kieli ei näin tuonut Bolle mitään ongelmia.

– Kotina oli iso maatila, sata lehmää navetassa ja 16 hevosta tallissa. Hevosia tarvittiin paljon, koska petrolia oli välillä vaikea saada.

Rainer-veli asui lähimmillään puolen kilometrin päässä, joten pojat pääsivät tapaamaan toisiaan aina tarpeen vaatiessa.

Valokuvia Bo Nyströmin sotalapsiajalta.
Sotalapsiajan muistoja kuvina.Raila Paavola / Yle

– Koti-ikävää ei juuri ollut, ja pommitusten pelon takia siellä oli hyvä. Vähän autoin puiden kannossa ja tiskiä kuivasin keittiössä, muuten oli vapaat kädet leikkiä renkien poikien kanssa, muistelee Bo.

Koulunkäynti jatkui Ruotsissa. Bon varaäiti eli Märta-täti oli ensimmäisinä päivinä mukana auttamassa tottumista.

– Minä olin ihan niin kuin muutkin lapset siinä koulussa.

Kuin oma poika

– Märta-täti hoiti minua ihan kuin olisin ollut ensimmäinen oma poika perheessä, vaikka heillä oli myös pieni poika.

Suomeen palaaminen ei sitten Bon mukaan ollutkaan iloinen asia.

– Minä olin juuri täyttänyt 9 vuotta. En minä piiloon mennyt, mutta kyllä se ikävä juttu oli, että piti lähteä kotiin. Veljen kanssa ei kotiin palaamisesta koskaan puhuttu, kertoo Bo Nyström.

Suhteet säilyivät

Rainer-veli muutti myöhemmin aikuisena Amerikkaan, mutta piti Ruotsin kotia toisena kotinaan. Aina tullessaan Amerikasta kotiin hän kävi sekä Ruotsin että Suomen kodeissa. Myös Bo ja veljesten äiti pitivät yhteyksiä yllä Ruotsiin.

– Olen käynyt noin seitsemän kertaa Ruotsissa katsomassa silloista kotia sekä yksin että yhdessä perheen kanssa. Märta-täti ja äiti pitivät tiiviisti yhteyttä kirjeitse niin kauan kuin äiti eli.

Kirjoittelu suomalaisten sotalapsien kovista kohtaloista Ruotsissa huoletti erityisesti Märta-tätiä vielä liki yhdeksänkymppisenäkin. Vierailuilla hän tivasi Bolta, oliko sotalapsiaika varmasti ollut hyvä heidän kodissaan.