Koulut kuntoon – Lahdessa yli sadan miljoonan urakat edessä

Uusien koulujen rakentaminen ja vanhojen korjaustyöt nielevät lähivuosina rutkasti rahaa Lahdessa. Sivistystoimialan laskelmissa hintalappu kipuaa jo reilusti yli sadan miljoonan euron. Kouluratkaisuista järjestetään syyskuussa kaksi yleisötilaisuutta.

Kuva: Katariina Luoma / Yle

Lahden kouluverkon uudistaminen maksaa maltaita lähivuosina.

Sivistystoimialan listauksessa kouluratkaisujen hinta kipuaa 107 miljoonaan euroon. Keskustassa Harjun koulu lakkautetaan ja opetus siirretään Lotilan ja Tiirismaan kouluille, kun Tiirismaan korjausurakka valmistuu kahden vuoden kuluttua.

Sivistystoimiala lähtee siitä, että Tyttökoulun Talo Oy:n omistamaa Tiirismaan koulukiinteistöä tarvitaan jatkossakin. 

Launeelle nykyisen koulun paikalle ehdotetaan uudisrakennusta, jonne sijoitettaisiin myös esiopetusta, päiväkoti ja mahdollisesti nuorisotiloja.  Samalla Renkomäen koulua suurennettaisiin ja Salinkallion koulu suljettaisiin.

Uutta koulua hahmotellaan myös Kivimaalle, koska kaupungin pohjoisosien oppilasmäärät ovat vahvassa kasvussa.  Kivimaan kouluhanketta pidetään sivistystoimialalla myös kiireellisenä.

Listassa on mukana myös Nastolan alueen koulujen Villähteen, Rakokiven ja Kukkasen kouluinvestoinnit, joiden arvioidaan maksavan yhteensä 40 miljoonaa euroa.  

Sivistystoimiala pyytää muutosesityksistä lausuntoja syyskuun 25. päivään mennessä.

Kouluratkaisuista järjestetään tässä kuussa kaksi yleisötilaisuutta. Lotilan koululla puhutaan tiistaina 22. päivä keskustan palveluverkosta ja Liipolan monitoimitalolla päivää myöhemmin Lahden eteläisten alueiden koulujärjestelyistä.