"On aivan sama, olenko olemassa vai en" – näkymätön lapsi on luokan yksinäisin lapsi

Yksinäisyys on myös pienten lasten ja koululaisten ongelma. Kun aikuiset arvioivat lasta koulussa, usein sanotaan, että yksinäiset lapset ovat "helppoja" lapsia: he eivät vaadi aikuisen aikaa tai huomiota.

Kotimaa
Lapsen varjo asfaltilla
Sini Salmirinne / Yle

Suomessa on puhuttu paljon nuorten yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä, mutta usein unohtuu, että myös pienet lapset kokevat yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan noin joka viides lapsi tai nuori kokee jossakin vaiheessa yksinäisyyttä. Noin puolelle heistä yksinäisyys jää niin sanotusti päälle eli he eivät pääse yksinäisyydestä eroon.

Lasten ja nuorten yksinäisyyttä pitkään tutkinut kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila Turun yliopistosta on kuullut satoja tarinoita muun muassa alakoululaisilta.

– Pienillä lapsilla tarinat ovat hyvin surullisia. Lapsi voi kokea, että on aivan sama, onko hän olemassa vai ei ja kertoa, että joku ei esimerkiksi muistanut koulussa hänen nimeään, vaikka on ollut samalla luokalla jo monta vuotta, kertoo Junttila.

Junttilan mukaan opettajat ja varhaiskasvattajat eivät välttämättä aina kiireen keskellä huomaa lapsen yksinäisyyttä. Tutkimukset kertovat myös, että mitä suurempi luokka on, sitä enemmän yksinäisiä lapsia luokassa on.

Yksinäinen on helppo ja huomaamaton

Usein lapsista sanotaan, että he oivat joko yhteistyökykyisiä ja empaattisia tai sitten erittäin impulsiivisia ja häiritseviä. Yksinäisillä lapsilla ei ole mitään näistä piirteistä.

– Yksinäiset lapset eivät ole ole oikeastaan mitään. He ovat näkymättömiä ja huomaamattomia. Koulussa sanotaan usein, että he ovat niitä helppoja lapsia: he eivät vaadi lainkaan aikuisen aikaa tai huomiota, Niina Junttila sanoo.

Yksinäiset lapset eivät ole ole oikeastaan mitään. He ovat näkymättömiä  ja huomaamattomia.

Niina Junttila

Pitkään jatkunyt yksinäisyys kasvattaa lapsen ympärille kilven, joka on sitä vaikeampi murtaa, mitä pidempään tilanne jatkuu. Tämän takia olisi tärkeää puuttua lapsen huoleen ajoissa.

– Aikuisen pitäisi aivan ensimmäisenä ottaa asia tosissaan. Liian usein aikuinen sanoo lapselle, että jokainen on joskus yksin ja jokaisen pitää pärjätä. Tai sanotaan, että ota itseäsi niskasta, mene ulos ja hae kavereita. Tämä ei oikeasti kuitenkaan toimi, Junttila sanoo.

Yksinäisyys periytyy

Lisäksi lapselle pitäisi yrittää opettaa sosiaalisia taitoja. Jos verkostoja on vähän, niitä voi yrittää järjestää etsimällä esimerkiksi aamupäivä- ja iltapäiväkerhotoimintaa. Jos yksinäisyys on jo pureutunut syvälle, tarvitaan Junttilan mukaan yksilökeskeistä terapiaa.

Suuri ongelma on se, että yksinäisyys näyttää olevan osin periytyvää eli yksinäisillä vanhemmilla on useammin myös yksinäisiä lapsia.

– Tämä liittyy mallioppimiseen ja niihin tilanteisiin, joihin lasta viedään tai ei viedä. Mitä äiti tai isä tekee, kun kavereita tulee kylään tai tuleeko niitä tuttavia koskaan kylään, Junttila pohtii.

Liian usein aikuinen sanoo lapselle, että jokainen on joskus yksin ja jokaisen pitää pärjätä.

Niina Junttila

Junttilan mukaan lasten ja nuorten yksinäisyys on suuri ongelma, mutta se saa aikaan vielä suurempia ongelmia jos asiaan ei puututa.

– Hyvin usein tulee ahdistusta ja masennusta. Tipahdetaan työelämästä ja koulutuksesta, koska ei uskalleta mennä mukaan. Hirvittävän usein yksinäisistä lapsista tulee myös yksinäisiä aikuisia, Junttila toteaa.