Urheilutoimen johtajan mielestä on väärin syyttää kuuluttajaa – "Kentällä pitäisi pelata pelitilanteen mukaan"

Viime sunnuntaina pelatun Superpesiksen toisen loppuottelun kahdesta tuomariratkaisusta on tehty päätökset pesäpalloliiton kilpailun johtoryhmässä. Kuuluttaja sai turhaan kritiikkiä, sanoo Sotkamon Jymyn urheilutoimen johtaja.

urheilu
pesäpallo, yleiskuva, kuvitus, viuhka
Tomi Hänninen

Superpesiksen johtoryhmä kritisoi suotta kuuluttajaa viime sunnuntain ottelun tuomariratkaisuista keskustellessaan, sanoo Sotkamon Jymyn urheilutoimen johtaja Mikko Kuosmanen.

– Mielestäni se oli vähän väärin. Inhimillisiä virheitä tulee. Kentällä pitäisi pelata pelitilanteen mukaan, Kuosmanen sanoo.

Johtoryhmän mukaan tuomarin väärä toiminta johtui kuuluttajan väärästä tiedosta. Kritiikkiä saivat myös tulostaulun hoitaja ja kirjurit, koska toisen palon ilmestyminen taululle viivästyi ja kirjurit eivät osanneet ilmoittaa kysyttäessä oikeaa palojen määrää.

Kuosmasen mielestä toimihenkilöt ovat otteluissa avustamassa, eikä heille pitäisi sälyttää liikaa vastuuta.

– Tuomarit johtavat peliä, ja sisäpelijoukkueen on kannettava vastuu paloistaan. Jos toimihenkilöillä olisi enemmän vastuuta, se antaisi mahdollisuudet hyväksikäyttää tilannetta.

Säännöt muuttuvat

Superpesiksen johtoryhmä päätti muuttaa ja selkeyttää sääntöjen pykälää 45. Pykälään tulee, että jos ottelun toimitsija antaa virheellistä tietoa ottelun kulusta,pelituomarin täytyy oikaista se.

Tuomarit johtavat peliä, ja sisäpelijoukkueen on kannettava vastuu paloistaan.

Mikko Kuosmanen

Pelitilannetta ei kuitenkaan palauteta. Ainoastaan tuomarivirhe tai tuomarin antama väärä tieto voi aiheuttaa tilanteen palauttamisen.

Johtoryhmä antaa joukkueille, tuomareille ja toimitsijoille toimintaohjeet, jossa kerrotaan, että joukkueiden vastuulla on tietää palojen määrä ja viimeinen lyöjä. Joukkueille virallista tietoa ovat kuitenkin vain tuomareiden ilmoitukset.

Tulostaulu palvelee ensisijaisesti yleisöä ja se on pidettävä aina ajan tasalla. Myös tuomareiden on seurattava tulostaulua ja tarvittaessa korjattava virheelliset tiedot.

– On ehdottomasti oikein, että sääntöjä muutetaan. Harmi, ettei tätä otettu esille jo aiemmin, sillä tänäkin kesänä on jo tullut vastaava tilanne vastaan. Nyt ainakin on linjattu, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan, sanoo Mikko Kuosmanen.

Yksi ratkaisu oikea, toisesta kritiikkiä

Johtoryhmän mukaan tuomarivirhe syntyi Korhosen kolmannen lyönnin jälkeen, jolloin olisi pitänyt viheltää vuoronvaihto.

Johtoryhmän mielestä 45 §:n tulkintaa tilanteen palauttamisesta ei voi tässä tapauksessa soveltaa, koska palot syntyivät peräkkäisillä lyönneillä ja sitä ennen taululla oli jo yksi palo.

Toinen ratkaisuista koski Toni Kohosen kolmosrajan läpilyöntiä, joka vihellettiin laittomaksi. Vihellyksen jälkeen lyönti todettiin lailliseksi, ja tilanteesta Jymy sai yhden hyväksytyn juoksun, mutta mahdollista kunniajuoksua ei hyväksytty. Johtoryhmän mielestä ratkaisu oli oikea.

Harmi, ettei tätä otettu esille jo aiemmin, sillä tänäkin kesänä on jo tullut vastaava tilanne vastaan.

Mikko Kuosmanen

Johtoryhmän toinen ratkaisu ja pelisääntöjen pykälämuutos aiheuttaa jatkossa vielä keskustelua. Tilanne syntyi, kun ensimmäisen jakson kolmannen tasoittavalla tilanteessa 3–1 Roope Korhonen tuli lyömään yhden palon ajotilanteeseen. Palo oli näkyvissä myös tulostaululla.

Roope Korhosen toisella lyönnillä syntyi toinen palo kotipesään ja kolmannella lyönnillä kolmas palo kolmospesään. Ottelu kuitenkin jatkui, koska välittömästi näiden kahden peräkkäin syntyneen palon jälkeen taululla olikin vain kaksi paloa. Pelituomari puuttui tilanteeseen vasta seuraavan lyöjän Kosti Rautiaisen lyöntivuoron jälkeen.

Tuomaristo palautti tilanteen Roope Korhosen viimeiseen lyöntiin ja taululle kaksi paloa. Roope Korhosen uusitulla kolmannella lyönnillä pesät täyttyivät, ja tämän jälkeen Sotkamo teki vielä yhden juoksun. Tuomaristo perusti ratkaisunsa pelisääntöjen 45 §:ään, jonka mukaan pelituomarin on oikaistava virheellinen ratkaisunsa. Tällöin tilanne palautetaan sellaiseksi, johon se olisi edennyt ilman virheitä ja jatketaan siitä.