Digipelaamisesta voi kehittyä turhaa stressiä koko perheelle

Vanhemmat voivat tehdä lastensa digipelaamisesta isomman ongelma kuin se onkaan. Pelitutkijan mukaan vanhempien myönteinen kiinnostus, läsnäolo ja perehtyminen pelaamiseen on ehkäissyt paremmin pelaamisen haittoja kuin yksiselitteisesti asetetut rajat.

internet
Pelaaja pelaamassa Supercellin suunnittelemaa Clash of Clans -peliä iPadillä.
Pelaaja pelaamassa Supercellin suunnittelemaa Clash of Clans -peliä iPadillä.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Lasten digipelaaminen herättää aikuisissa paljon ajatuksia pelaamisen haittavaikutuksista ja hyödyistä.

Aikuisten näkökulmasta pelaamisen yksi huono puoli on, että se vie paljon aikaa. Pitkään istuminenkin on lapsille liiallisena haitallista. Haitallista se on myös tietokoneiden ääressä oleville aikuisille.

Aktiivisesti pelaavien liikapelaaminen on aito ongelma. Se koskee tutkimuksesta riippuen 1-5 prosenttia pelaajista. Lapsille myös ikärajoiltaan sopimattomat mediasisällöt voivat aiheuttaa ahdistusta ja painajaisia.

Pelaamisessa paljon hyviäkin puolia

Hyödyistä puhuttaessa tutkimustietoa löytyy muun muassa siitä, että avaruudellinen hahmottaminen parantuu. Tutkitusti myös kielitaito kehittyy ja kyky käsitellä monimutkaisia kokonaisuuksia paranee.

Pitäisi muistaa, että yksi pelien hyöty on ihan vaan siinä, että se on hauskaa, viihdyttävää tekemistä.

Mikko Meriläinen

Helsingin yliopiston kasvatustieteen tohtorikoulutettava Mikko Meriläisen väitöskirjan aiheena on pelikasvatus. Hän muistuttaa, että ei ole yksiselitteistä aikarajaa tai vastausta sille mikä on lapselle tai nuorelle sopiva määrä peliaikaa päivässä.

– Pelaaminen on laaja ilmiö, jossa on paljon erilaisia tekijöitä. Siihen vaikuttaa paljon myös yksilöiden henkilökohtaiset erot ja perheiden kasvatuskäytännöt. Toiselle lapselle puolituntia voi olla ihan passeli aika, toinen ei jaksa keskittyä edes viittätoista minuuttia. Joku taas haluaa uppoutua pidemmän aikaa.

Pitkät pelijaksot eivät ole suositeltavia

Täysi pelaamattomuuskaan ei ole välttämättä paras ratkaisu. Meriläinen kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan noin tunnin pelaaminen tuotti erilaisia myönteisiä vaikutuksia ja puolestaan yli kolmen tunnin päivittäisen pelaamisen jälkeen haittavaikutuksia alkoi esiintyä enemmän.

– Toki näissä kannattaa olla varovainen siltä osin, että usein syy ja seuraussuhteet ja korrelaatiot menevät vähän helposti sekaisin. Eli lapsi tai nuori, jolla on erilaisia ongelmia elämässä, saattaa käyttää paljon aikaa palatakseen, ja sitä kautta paetakseen ongelmia.

Fyysisen toiminnan kannalta kaverin pelaamisen seuraaminen on yhtä passivoivaa, runsaan istumisen puolesta on sama istuuko itse pelaamassa vai ei. Erityisesti pienemmillä lapsilla pelikokemus saattaa olla hyvin voimakkaasti jaettu, vaikka itse ei välttämättä olisikaan pelaajan roolissa, Meriläinen muistuttaa.

– Esimerkiksi, jos perheessä on säädetty erityisen tiukat rajat pelaamiselle, on se monelle lapselle ollut aika tyypillinen tapa kiertää rajoja. Ensin itse pelataan oma peliaika ja sitten mennään kaverin luo katsomaan kun kaveri pelaa, jolloin voidaan sanoa, että rajoissa on pysytty. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhdessä pelaaminen on tämän päivän lasten ja nuorten arkinen tapa viettää aikaa.

Liika huolehtiminen turhaa

Joskus vanhemmat saattavat tehdä pelaamisesta isomman ongelma kuin se on. Pari vuotta vanha Tiede-lehden artikkeli siteeraa Boston Collegen kasvatuspsykologin ja professorin Peter Grayn blogia, jossa hän neuvoo, että peliasioissa pitäisi lakata jo huolehtimasta. Lapset eivät kärsi liiasta tietokonepelaamisesta tai liiasta ruutuajasta.

Hänen mukaansa he kärsivät liiasta aikuisten kontrollista ja vapauden puutteesta. Pelitutkija Mikko Meriläinen on samoilla linjoilla.

– Minusta tämä on aika fiksusti sanottu. Jos katsotaan millaisia tuloksia esimerkiksi varsinaisen ongelmapelaamisen puolelta on saatu, niin on todettu, että itse asiassa vanhempien myönteinen kiinnostus, läsnäolo ja perehtyminen pelaamiseen on ehkäissyt paremmin pelaamisen haittoja kuin yksiselitteisesti asetetut rajat.

Kun kotona pelaaminen muodostuu hankalaksi kiistakapulaksi, josta koko ajan väännetään ja josta tulee tappelua ja stressiä lapsille ja vanhemmille, voivat haitat olla Meriläisen mukaan jopa suurempia kuin esimerkiksi se mitä pelin mediasisällöstä tai pelaamisen ajankäytöstä voi seurata.

Toisaalta, Meriläisen mukaan pelaamisesta puhuttaessa sen hyötyvaikutusajattelu korostuu usein liikaa.

– Pitäisi muistaa, että yksi pelien hyöty on ihan vaan siinä, että se on hauskaa, viihdyttävää tekemistä. Se on myös merkittävä ja mielekäs harrastus monelle. Sen vaikutus henkiseen hyvinvointiin, esimerkiksi sosiaaliseen elämään on usein hyvinkin merkittävä ja myönteinen. Tätä on usein kuitenkin hankala mitata, mutta tämän itse pelaajat nostavat paljon useammin esiin kuin konkreettiset mitattavat asiat.