Maanpuolustuskurssien suosio kasvussa – kaikki eivät mahdu kyberturvallisuuskoulutukseen

Tietotekniikkakoulutuksesta on tullut keskeinen osa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Kurssilaisille opetetaan muun muassa tietoverkkohyökäykseltä suojautumista.

Kotimaa
Sormet näppäimistöllä.
Salvatore Dinolfi / EPA

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämän vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen suosio on kasvussa.

Koulutukseen osallistuneiden määrä on kohonnut viiden vuoden aikana usealla kymmenellä tuhannella henkilöllä.

Erityisen suosituiksi ovat osoittautuneet muun muassa tietotekniikkkaan liittyvät kurssit. Etenkin tietoverkkojen häiriötilanteisin varautumista opettavalle kyberturvallisuuden erikoiskurssille on tulijoita ollut selvästi koulutuspaikkoja enemmän.

Kurssilla esitellään typpillisiä tietoverkkojen ongelmatilanteita ja niiden korjaamista.

– Siellä on virusten torjuntaa ja mahdollisesti tällaisia niin sanottuja dos-hyökkäyksiä, eli sellaisia tunkeutumisyrityksiä joita nyt normaalisti voidaan yrityksissä havaita, sanoo kurssin johtaja Tero Oittinen.

Ei saa kokeilla kotona

Kurssia varten Maanpuolustuskoulutusyhdistys on rakentanut yrityksilltä lahjoituksina saaduista tietotekniikkalaitteista suljetun verkon, jossa häiriötilanteiden selvittelyä voidaan opettaa turvallisesti. Erillinen verkko tarvittiin, sillä kaikkien keinojen käyttäminen ei muutoin välttämättä olisi laillista.

– Omaa liikennettähän voi tietysti katsella pakettianalysaattoreilla, mutta kovin syvälliseen ei passaa mennä, koska siinä voi syyllistyä jo lain rikkomuksiin, jos alkaa siellä verkossa tutkimaan toisten koneita, kertoo kouluttaja Jyri Putkonen.

Jatkossa tietoturvallisuuteen liittyvää koulutusta on tarkoitus lliittää yhä enemmän myös osaksi normaalia varusmiespalvelusta.

Suomen kansalaisille avointa koulutusta

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä arvioidaan, että yleinen maailmanpoliitinen tilanne on ollut omiaan lisäämään vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen suosiota. Myös varsinaisten kertausharjoitusten vähyys rohkaisee aktiivisia reserviläisiä vapaaehtoisille kursseille.

– Jos ajatellaan vaikkapa sotilaalliselta puolelta tätä vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta, niin me koulutimme yli 25 000 reserviläistä, jotka vapaaehtoisesti tulivat koulutukseen. Samaan aikaan Puolustusvoimien harjoituksissa kävi 5000 reserviläistä, toteaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen.

Laatikaisen mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseihin liittyviä kyselyitä on lisännyt myös Puolustusvoimien lähettämä reserviläiskirje.

Osa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseista kartuttaa muun muassa ylennysten edellytyksenä olevia korvaavia kertausharjoitusvuorokausia.