"Jalasjärvellä pontikankeitto oli vähän sama kuin pesäpallo Vimpelissä"

Keskioluen tulo kauppoihin vähensi pontikankeittoa, mutta silti siihen törmättiin vielä 1970-luvullakin. Jalasjärvellä tuolloin poliisina toiminut Matti Käkelä muistaa, että pontikkatehtaita oli metsässä, tuvissa ja jopa saunalla.

ilmiöt
Kiteen kotiseutumuseossa on osasto, jossa voi tutustua pontikankeiton saloihin.
Pontikankeitostaan tunnetulla Kiteellä on kotiseutumuseossa pontikankeittoa esittelevä osasto.Yle

Jalasjärvi oli aikanaan yksi maan kuuluisimpia pontikkapitäjiä, muistelee eläkkeellä oleva toimittaja Matti Käkelä.

– Tuntui, että Jalasjärvellä pontikankeitto oli vähän sama asia kuin pesäpallo Vimpelissä, Käkelä naurahtaa. Syitä pontikankeiton yleisyyteen voi etsiä esimerkiksi maantieteestä.

– Jalasjärvi on pinta-alaltaan laaja. Sivukylät olivat kaukana keskustasta ja vielä kauempana Seinäjoen viinakaupasta, Matti Käkelä pohtii.

Ennen uraansa JP-Kunnallissanomien päätoimittajana Matti Käkelä toimi poliisina. Hän aloitti poliisitehtävissä 1968 ja siirtyi noin kymmeneksi vuodeksi poliisiksi Jalasjärvelle vuonna 1972.

"Ei ollut helppoa työtä"

Matti Käkelä muistaa, että vaikka 1969 vapautunut keskioluen myynti vähensi pontikankeittoa, pontikkatehtaita löytyi vielä 70-luvun puolellakin. Jo Käkelän kolmantena työpäivänä Jalasjärvellä vastaan tuli hajotettava pontikkatehdas. Trendi oli kuitenkin laskeva.

– Kai väki alkoi vähän laiskistumaan, Käkelä toteaa.

– Ei ollut ollenkaan helppoa työtä kantaa 200 litran polttoainetynnyri metsään, täyttää se tarvittavilla aineilla, käyttää ja sitten käydä välillä katsomassa. Ja viikon päästä keittää se pontikaksi.

Metsässä tapahtuva keittäminenkin aiheutti omat haasteensa, joihin harjaantui vähitellen, jos keitti pontikkaa säännöllisesti.

– Keittäminen metsässä polttamalla puuklapeja tynnyrin alla vaati "ammattitaitoa". Alkoholin kiehumispiste on 82 astetta ja tiedämme, että vesi kiehuu 100 asteessa. Aineen lämpötila piti siis saada vähän päälle 82 asteen, jolloin höyrystyi alkoholia ja se saatiin putkistojen kautta talteen, Matti Käkelä muistelee.

Poliisit törmäsivät "tehtaisiin" myös metsän ulkopuolella. Pontikkaa keitettiin joskus karjakeittiöissä tai jopa tuvassa.

– Saunan muuripatakin oli silloin tällöin käytössä. Eihän sitä tarvittu saunassa kuin kerran viikossa, joten se jouti johonkin muuhun siinä välillä. Tosin viikko ei pontikan keittämiseen riittänyt, vaan silloin jouduttiin olemaan muutaman päivän sen yli peseytymättä.

Sympatiat perheiden puolella

Osa pontikasta paljastui poliisin oman tutkinnan tuloksena, mutta silloin tällöin poliisille tuli myös ilmiantoja pontikan keittäjistä.

– Kun pontikasta alkoi olla riittävästi ongelmaa lähipiirissä, emäntä saattoi hermostua ja vinkata, Matti Käkelä sanoo.

Löydetty pontikkatehdas tuhottiin tavallisesti paikalla. Harjaantuneet poliisit tunnistivat jo pullon väristä ja juoman kirkkaudesta, kenen tekemästä pontikasta oli kyse.

– Hyvää, kirkasta pontikkaa ei tehnyt moni, mutta kuraa sitäkin useammat. Pahinta oli, kun kuraa yritettiin kirkastaa lipeällä, mikä oli sitten jo hengenvaarallistakin.

Entisen poliisimiehen sympatiat ovat – ja olivat jo silloin – "tehtailijoiden" perheiden puolella. Hajotettua tehdasta ei surtu, vaikka Käkelä ymmärtääkin, mikä ihmisiä ajoi luvattomaan yritteliäisyyteen.

– No, tietysti rahaa ei ollut ja kauhia jano, mutta enemmän kävi sääliksi se perhe, joka joutui kärsimään toiminnasta. Jos panoksen keitti, sai muutaman litran pontikkaa ja sen käytti hyvinkin nopeasti, niin jonkinlainen helvetti oli perheellä siinä vaiheessa.