Koe uusi yle.fi

Betonilähiöstä peltojen keskelle – Vuoden kaupunginosa Hakunila on monipuolinen ja monikulttuurinen

Kotiseutuliitto valitsi Vantaan Hakunilan vuoden kaupunginosaksi. Yle Helsinki lähti Hakunila-päivän aattona kierrokselle Hakunilaan ja lähialueille. Vastaan tuli kolkko 70-luvun betonilähiö, mutta myös lypsäviä lehmiä, 1700-luvulla rakennettuja asuinrakennuksia sekä salaperäinen patsaspuisto.

Hakunila
Vain vartin ajomatkan päässä Helsingin kantakaupungista sijaitsee Bisan tila, jossa on muun muassa lehmiä, lampaita ja viljeltyjä peltoja.
Vain vartin ajomatkan päässä Helsingin kantakaupungista sijaitsee Bisan tila, jossa on muun muassa lehmiä, lampaita ja viljeltyjä peltoja.Vesa Marttinen / Yle

Perehtyminen Hakunilaan on luonteva aloittaa 1980-luvun alussa rakennetusta ostoskeskuksesta. Erityisen kaunis se ei ole, mutta kohtauspaikkana varsin toimiva.

Jo lyhyessä ajassa ostarilla kuulee puhuttavan keskusteluja muun muassa englanniksi, suomeksi ja albaniaksi. Hakunilan asukkaista yli 20 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

Erkki Virta käy joka aamu juomassa kahvit Hakunilan ostoskeskuksella. Hän on asunut Hakunilassa vuodesta 1984.
Erkki Virta käy joka aamu juomassa kahvit Hakunilan ostoskeskuksella. Hän on asunut Hakunilassa vuodesta 1984.Vesa Marttinen / Yle

Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen puheenjohtajan Harun Osmanin mukaan alue on kasvanut hienosti yhdessä maahanmuuttajiensa kanssa.

– Muutin Suomeen Makedoniasta vuonna -93 ja silloin meitä oli aika vähän. Olin silloin opettajana ja lapset leikkivät täällä ostarilla ja ympäristössä. Sitten perustimme lapsille kerhoja, joiden kautta he saivat mielekästä tekemistä.

Kerhoista kasvoi myöhemmin yhdistys, joka nykyisin järjestää muun muassa erilaisiin kulttuureihin keskittyviä kulttuuri-iltoja, joissa tanssitaan, laitetaan ruokaa ja tutustutaan toisiin.

Ostarin tulevaisuus on kysymysmerkki

Myös kasvu, kehittyminen ja jatkuva muutos näkyvät Hakunilassa. Taisto Mäntynen seuraa alueen muuttumista aitiopaikalta: hän on Hakunila-seuran puheenjohtaja ja Vantaan kaupunginhallituksen jäsen (sd.).

– Suunnitelmissa on ollut, että osa ostarista laitettaisiin matalaksi ja tilalle asuinrakennuksia ja ehkä vähän kivijalkakauppoja. Se vaatisi kolmen omistajan yhteistä sopimista ja korvaavat tilat terveysasemalle, nuorisotilalle ja muille keskuksen toimijoille.

– Keskuksen omistajia ovat Teollisuuskiinteistöt, Vantaan kaupunki sekä viimeisenä Sirius Capital Partners, joka hiljattain osti osan Hakunilan keskuksesta. Tarkempia suunnitelmia ei ole vielä tiedossa, Mäntynen kertoo.

Matka Sotunkiin on aikahyppy keskiajalle

Hakunilan ostoskeskukselta on maantieteellisesti lyhyt matka Sotungin kaupunginosaan, joka on yksi koko Uudenmaan vanhimmista ja yhtenäisimmin säilyneistä kylistä. Vanhimmat edelleen käytössä olevat rakennukset ovat 1700-luvulta.

Vaikka matka on maantieteellisesti lyhyt, mielikuvissa voi tehdä mielenkiintoisen aikahypyn historiaan, kuvailee Vantaa-seuran puheenjohtaja ja kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto.

– Ostarin ympäristön kerrostaloilta kun ajaa urheilupuiston läpi, aukeaa pieni sola, josta näkyy hyvin, millainen maalaispitäjä Vantaa on aikoinaan ollut.

– Sotungissa on koko Vantaan mittakaavassa vanhinta jäljellä olevaa kerrosta. Vanhempaa rakennuskantaa ei ole säilynyt, koska Isovihan ja Pikkuvihan aikana tuhoutui suuri osa vanhasta rakennuskannasta, Koivisto kertoo.

Nimistöntarkkailu on Koiviston mukaan hyvä tapa sukeltaa keskiaikaisten kylien maailmaan. Jos katsoo tarkkaan pääkaupunkiseudun ruotsinkielisiä nimiä ja etsii böle- ja by-päätteitä, on suurella todennäköisyydellä kyse keskiaikaisesta kylästä.

- Täältäkin löytyy Hakunila eli Håkansböle ja Sotunki eli Sottungsby. By on kylää tarkoittava sana ja böle tarkoittaa uudisraivausta, eli usein joku bystä pois muuttanut henkilö on raivannut uuden tilan ja siitä on tullut sitten böle.

Raakamaidon myynti loppui lupa- ja sääntöviidakkooon

Sotungista löytyy myös hauska harvinaisuus: Bisan tila on yksi harvoista pääkaupunkiseudulla edelleen toimivista maitotiloista. Kurkistus tilalle osuu sopivaan saumaan, sillä juuri edellisenä päivänä on syntynyt kaksi lehmävasikkaa.

Pelloilla komeilevien lehmien ja lampaiden lisäksi Bisan tila muistetaan raakamaidon myynnistä: vielä vuosi sitten Bisan tilalta myytiin raakamaitoa suoraan kuluttajille.

Raakamaidon myynti yleistyi kovaa vauhtia myös tavallisissa kaupoissa, kunnes alkuvuodesta 2014 ilmeni eri puolilla Suomea useita bakteeri-infektioita, jotka jäljitettiin raakamaitoon. Tähän kohuun ja raskaaseen

Marjaana Sjöblom on harmissaan raskaasta byrokratiasta, joka raakamaidon myyntiin liittyy.
Marjaana Sjöblom on harmissaan raskaasta byrokratiasta, joka raakamaidon myyntiin liittyy.Vesa Marttinen / Yle

byrokratiaan loppui raakamaidon myynti myös Bisassa.

– Se oli ikävä juttu. Teimme silloin päätöksen, että lopetetaan raakamaidon myynti tämän laki- ja asetusrumban myötä. Missään vaiheessa se ei mikään terveysriski ollut ja meillä olisi edelleen paljon asiakkaita, jotka mielellään joisivat raakamaitoa.

– Meille oli muun työn ohella liian raskasta täyttää tällaiset vaatimukset, joilla ei kuitenkaan ollut mitään virkaa, Marjaana Sjöblom toteaa.

Salaperäinen patsaspuisto tulvii historiaa

Lyhyen matkan päässä Sotungin lukiosta sijaitsee paikka, joka on pysynyt yllättävän hyvin katseilta suojassa 1500-luvulta asti.

Nissbackan kartanon ympärille levittäytyvä puisto on vaikeasti kuvailtavissa oleva gallerian, museon, puiston ja historiallisen kartanomiljöön yhdistelmä.

Jean Ramsaylle Nissbacka merkitsee paljon. Paikka on hänen isovanhempiensa entisen pehtoorin talo. Ramsayn vanhemmat, neurologi Magnus Ramsay sekä kuvanveistäjä, professori Laila Pullinen lunastivat paikan käyttöönsä 1980-luvun alkupuolella.

Patsaspuiston kuraattorina toimivan Ramsayn mukaan kokonaistaideteos on hyvä sana kuvaamaan Nissbackaa.

– Tässä paikassa nivoutuu yhteen vanha kartanonpuisto, jonka juuret tunnetaan 1540-luvulle, sekä Lailan taideteokset. Niistä osa on syntynyt tänne kiinteäksi osaksi ympäristöä: esimerkiksi Muinainen meri on etelärinteessä oleva teos, joka näyttää paikan, jossa on aikoinaan ollut merenranta.

Vuonna 1924 rakennetussa viljamakasiinissa on takavuosina järjestetty myös Vantaan barokkiviikkojen konsertteja.

– Tämä paikka resonoi hienosti ja on orgaaninen instrumentti itsessään, vähän samaan tapaan kuin vanhat kirkot, Ramsay sanoo.

Viimeiset 30 vuotta viljamakasiini on ollut täynnä Pullisen taidetta. Tuorein teos on signeerattu vuonna 2013, eli samana vuonna jolloin Pullinen täytti 80 vuotta.

"Arvokkaan paikan uuskäyttöönotto"

Laila Pullinen on työskennellyt ja asunut Nissbackan kartanomiljöössä 1980-luvun puolivälistä saakka.
Laila Pullinen on työskennellyt ja asunut Nissbackan kartanomiljöössä 1980-luvun puolivälistä saakka.Vesa Marttinen / Yle

Edelleen taidetta tekevä Pullinen sanoo Nissbackan olevan hänelle taiteilijana suurenmoinen näytön paikka.

– Tämä on tavallaan vastaus siihen, mihin minut on koulutettu, arvokkaan paikan uuskäyttöönotto.

– Kun tutkii tätä aluetta, syntyy inspiraatio kuin itsestään siitä häikäisevästä historiasta mikä täällä on.

Ramsayn mukaan vuosien varrella Nissbackaa on yritetty nakertaa joka suunnalta.
– Esimerkiksi vuonna 1997 tuolta läntisen mäen puolelta, mutta silloinen ympäristöministeri Pekka Haavisto esti tämän yrityksen laittamalla paikan rakennuskieltoon.

Sittemmin aluetta on pyritty suojelemaan pala kerrallaan.

– Muinainen meri -teos suojelee peltoa jo tekijänoikeuslain kautta, Kilpikaarnamännikkö tuolla mäellä on suojeltu, makasiinirakennus on rakennuksena suojeltu ja niin edelleen. Nyt tuonne eteläpuolelle kaavaillaan harjoitusjalkapallohallia, jota vastustamme, koska haluamme säilyttää tämän maiseman, jonka puolesta olemme tehneet työtä 30 vuotta.