Lapinlahden sairaala pintaremonttiin, käyttökielto jatkuu

Lapinlahden sairaalan rakennusten ylläpitävät korjaukset ovat alkamassa. Kaksi vuotta kestävässä remontissa korjataan muun muassa vesikattoa ja ikkunoita. Kiinteistöviraston ja museoviraston neuvotteluissa on käynyt ilmi, ettei alueen kaavan muuttamiselle ole estettä.

Lapinlahti, Helsinki
Sairaala on rapistunut huonoon kuntoon.
Sairaalan seinät, ikkunat ja katto kaipaavat pikaista korjausta.Yle

Sadevesi on tehnyt Lapinlahden sairaalan seinissä tuhojaan. Rappaukset ovat rapistuneet ja tiilenpalaset murentuneet, tummuneita kohtia on siellä täällä.

Jotta vesi ei tekisi rakennuksista purkukuntoisia, tehdään sairaalalle kahden seuraavan vuoden aikana huolellinen pintaremontti. Talon tekniikkaan ei tällä kertaa kosketa lainkaan.

– Töitä tehdään useassa vaiheessa, koska kyseessä on erittäin iso rakennus. Tämänhetkinen kustannusarvio on noin 7 miljoonaa euroa, kertoo kiinteistöviraston virastopäällikkö Jaakko Stauffer.

Sairaalan tiloissa ja etupihalla on kesäkuun alusta lähtien toiminut Lapinlahden Lähde-niminen kahvila. Kahvila aikoo jatkaa toimintaansa myös talvella, mikäli vuokraneuvottelut onnistuvat. Yrittäjä toivoo tiloihin myös muita pysyviä yrityksiä. Staufferin mukaan rakennukset tulevat kuitenkin olemaan tilapäiskäytössä vielä pitkään. Syynä ovat sisäilmaongelmat ja tilojen käyttökielto.

Tontti kiinnostaa, remontoiminen ei

Entisen sairaalan peruskunnostuksen hintalappu olisi noin 50-60 miljoonaa euroa. Staufferin mukaan hintaa voisi alentaa jonkin verran tekemällä rakennuksen tiloista eri tasoisia. Helsingin kaupungilla ei ole aikomusta ryhtyä isompiin korjauksiin, mutta rakennusyhtiöitä tontti kiinnostaa.

– Varmaan useimmat näistä suurista rakennusalan toimijoista ovat tehneet sinne erilaisia suunnitelmiaan. En kuitenkaan usko, että nykyisten rakennusten yhteyteen voisi tehdä uudisrakennuksia, tuskin myöskään puistoon, arvioi Stauffer.

Mikäli mahdollisuutta uudisrakentamiseen ei ole, lyhenee kiinnostuneidenkin lista. Lisäksi kaupunki vaatii, että puistoalue tulisi säilyttää julkisessa käytössä myös jatkossa.

Museovirasto sallisi kaavamuutoksen

Kiinteistövirasto on neuvotellut rakennusten kohtalosta Museoviraston kanssa. Neuvotteluissa on käynyt ilmi, ettei museovirasto vastusta, mikäli alueen kaavaa muutetaan. Tällä hetkellä alue on kaavoitettu terveydenhoitoon ja julkiseen sosiaalitoimeen.

– Heidän intresseissään ei ole rajoittaa rakennusten käyttötarkoitusta, kunhan rakennussuojelun tavoitteet toteutuvat.

Staufferin mukaan luontevinta olisi järjestää kaikille avoin ideointikilpailu, minkä jälkeen voisi arvioida, tarvitseeko kaavaa muuttaa, vai riittävätkö poikkeamismenettelyt. Kaavan muuttaminen saattaisi houkutella niitä kaivattuja ostajaehdokkaita.

Osa helsinkiläisistä ei ole jäänyt odottamaan ideakilpailua, vaan on vallannut merenrannassa sijaitsevan Venetsia-talon omaan käyttöönsä. Kiinteistöviraston mukaan edessä on häätö, ellei syksyn viileys ja ilman lämmitystä oleva kivitalo itsessään aja luvattomia asukkaita pois.