1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Taiteilija Teemu Järven eläinhahmot tuovat luonnon kaupunkilaiskoteihin

– Ihmisillä ei ole aikaa olla kesämökeillä, joten eläinhahmot tuovat kesämökin kaupunkikotiin, Teemu Järvi selittää.

Teemu Järvi on keskittynyt eläinhahmoihin parin vuoden ajan. Kuva: Unto Rautio

Taiteilija Teemu Järvi metsästää ja kalastaa kesämökillään Savukoskella kolme kuukautta vuodesta. Monet hänen eläinhahmoistaan on piirretty kesämökillä.

Järvi on keskittynyt eläinhahmoihin parin vuoden ajan ja yhä useampi taiteilijan työ päätyy kaupunkilaiskotiin. Luonnonsuojelu tuntuu entistä tärkeämmältä asialta.

– Ihmisillä ei ole aikaa kesämökkeillä, joten eläinhahmot tuovat kesämökin kaupunkikotiin, helsinkiläinen sisustusarkkitehti Järvi selittää.

Eläimet sopivat sisustuksiin samalla kun luontoarvot nostavat päätään Suomessa. Järvi on kuvittanut vuosia Metsästys ja Kalastus -lehteä.

– Uskon, että kuvissani on luonnosmainen rentous ja liike.

Teemu Järvi Kuva: Kaisa Rautaheimo

Järven päätuote on numeroitu taidegrafiikka paperille tai koivuviilulle. Eläinhahmot juoksevat myös julisteissa ja puisia "sielulintujakin" on markkinoilla. (siirryt toiseen palveluun)

Taiteilija on tutkinut eläinsatuja ja luontouskomuksia Karjalaa myöten. Muinaiset suomalaiset uskoivat, että sielulintu saattoi lentää vapaana unen aikana. Nukkuessa oli hyvä pitää lähellä puusta veistettyä sielulintua, joka huolehti, ettei nukkuvan sielu lähtenyt omille teilleen. Sielun ja linnun yhteys on vahva kulttuurista toiseen.

Helsingin Habitare- (siirryt toiseen palveluun)messuilla Järvi palkittiin messuosastostaan. (siirryt toiseen palveluun) Tässä Habitaren Pinterest (siirryt toiseen palveluun)-kuvia Järven töistä. Ornamo-säätiön stipendi myönnettiin miehelle jo aiemmin tällä viikolla.

Ruokokynä ja tunteet

Järvi ammentaa aasialaisesta tussiperinteestä ja piirtää ruokokynällä. Hän saa välitettyä ruokokynällä eläinten tunteet parhaiten.

Teemu Järven suunnittelema Vera-tuoli. Kuva: Teemu Järvi

Erilaiset koristetavarat, purkit ja purnukat voisivat kaivata kylkeensä Järven ketun tai hirven. Järvi toivoo kuitenkin, että eläimet liitettäisiin tässä tapauksessa pitkäikäisiin tuotteisiin.

Vera-tuolilla opiskeluaikoina vuonna 2000 läpimurron tehnyt Järvi haluaa kansainvälistyä tulevaisuudessa, mutta kansainväliset markkinointiponnistukset puuttuvat vielä. Ostajia löytyy kuitenkin jo nyt Japanista, Yhdysvalloista ja Euroopasta.

Vera-tuoli esiteltiin aikoinaan Kölnin kalustemessuilla. Sanomalehdet valitsivat tuolin maailmalla vuoden kauneimmaksi tuotteeksi. Tuolia myytiin tuhansia kappaleita.

Veran jälkeen Järvi on suunnitellut toisenkin tuolin, pöytiä ja kierrätyspahvista kirjahyllyn.