Venäjä tuonut uusimpia panssarivaunujaan Syyriaan

Venäjän armeijan raskasta kalustoa on tullut Syyriaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Pentagon vahvistaa käsityksen, että Venäjä rakentaa Syyriaan lentotukikohtaa.

Ulkomaat
Panssarivaunu hiekkapöllyssä.
Intian armeijan T-90 taistelupanssarivaunu.EPA

Venäjä on sijoittanut ainakin seitsemän nykyaikaista taistelupanssarivaunua Latakian lähelle rakennettavan lentotukikohdan tuntumaan, kertoo uutistoimisto Reuters yhdysvaltalaisiin tiedustelulähteisiin viitaten.

Vaunujen tyyppi on T-90, mikä on Venäjän modernein palveluskäytössä oleva taistelupanssarityyppi.

Reutersin tietojen mukaan Venäjällä on kentän lähelle sijoitettuna myös noin 200 merijalkaväen sotilasta. Lisäksi kentän ympäristössä on venäläistä tykistöä, jonka sijoittelusta voi päätellä sen tehtävänä olevan kentän toiminnan turvaaminen, Reuters kertoo.

Kentälle tulee päivittäin kaksi rahtilentoa Venäjältä.

Länsimaat ovat yhä kiivaampaan sävyyn vaatineet Venäjältä selitystä, miksi se kokoaa sotavoimaa Syyriaan. Venäjä on kertonut, että se haluaa tukea Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallintoa kansainvälisen lain mukaisesti.

Pentagon: lentotukikohta

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon kertoi tänään maanantaina, että Venäjä ilmeisesti on rakentamassa Syyriaan "eteentyönnettyä lentotukikohtaa".

Pentagonin havaintojen mukaan kentälle tulee "tasainen ihmisten ja tavaroiden virta". Pentagonin tiedottaja ei kuitenkaan täsmentänyt, kuinka paljon ja minkälaista materiaalia kentälle on tullut.

Hän totesi, ettei kentällä ole ainakaan toistaiseksi havaittu venäläisiä hävittäjiä tai rynnäkköhelikoptereita.

Syyrian Venäjän-lähettiläs sanoo, että kaikki väitteet venäläissotilaista Syyriassa ovat valheita.

Venäjä itse on aiemmin sanonut, että maassa on sotilasasiantuntijoita ja kouluttajia.

Lähteet: Reuters, Tass