Sari pätevöityy johtajaksi oppisopimuksella – ”Ettei tarvitse olla johtaja vaan normaali ihminen”

Sukupolvenvaihdos yrityksessä sai Sari Löllön opiskelemaan johtamista ja paras vaihtoehto johtajuusoppeihin oli oppisopimuskoulutus. Jyväskylän oppisopimuskeskuksen mukaan johtajakoulutus hankitaan varsin tyypillisesti oppisopimuksella.

oppisopimukset

Johtajaopit voi hankkia myös oppisopimuskoulutuksena. Puolitoista vuotta kestävässä koulutuksessa koulutussuhde on oppisopimuskeskukseen ja valmentava mentori työskentelee omalla työpaikalla.

Sari Löllö opiskelee oppisopimuskoulutuksella johtajuutta.
Sari Löllö.Jaana Polamo / Yle

Sukupolvenvaihdos metalliyrityksessä vei Sari Löllön oppisopimuskoulutuksen piiriin. Löllön isä on hiljalleen luopumassa työurastaan ja pitkän mietinnän jälkeen Sari Löllö päätti lähteä jatkamaan isänsä työtä ja ottamaan vastuuta yrityksestä. Löllö opiskelee työpaikallaan johtajuutta. Oppisopimuskouluttautuminen oli paras vaihtoehto töiden ja perheellisen arjen pyörittämisen keskellä.

– Tulevaisuudessa haluan olla johtajana oma itseni. Rento, ettei tarvitse kauheasti olla niin sanotusti johtaja vaan normaali ihminen, kuten muutkin, kertoo Jaakko Hannula Oy:n tuleva johtaja.

Löllö uskoo saavansa oppisopimuskoulutuksesta kaiken tarvitsemansa.

– Meillä on töissä meneillään paljon kehitysvaiheita, joten siinä väkisin tulee asioita käsittelyyn ja tutkittavaksi, koko ajan uutta opittavaa. Toisaalta, onko kukaan johtaja koskaan valmis?

Aina räätälöityä koulutusta

Oppisopimuskoulutuksella johtajuuden opiskelu ei ole harvinaista vaan yksi suosituimpia oppisopimusmuotoisesti opiskeltavia koulutuksia, niin yrittäjien tai työsuhteisten virkamiesten kohdalla.

Johanna Pitkänen toimii koulutustarkastajana Jyväskylän oppisopimuskeskuksessa.
Johanna Pitkänen.Jaana Polamo / Yle

– Oppisopimusmuotoisesti opiskeltaessa jokaiselle tehdään henkilökohtainen suunnitelma, aiempaa osaamista verrataan tulevaan tutkintoon. Se on aina räätälöity ja työpaikalla tapahtuu iso osa oppimisesta. Se on niin räätälöityä kuin vain voi, kertoo Jyväskylän ammattiopiston yrittäjille suunnattujen oppisopimuskoulutusten koulutuksentarkastaja Johanna Pitkänen.

Pitkänen kertoo, että vain oman itsensä kehittämisen halu on rajana.

– Oppisopimuskoulutuksessa on ihmisiä nuoresta iäkkäisiin ihmisiin saakka.

Sari Löllöä ja Johanna Pitkästä haastatteli toimittaja Matleena Ylikoski.