Poliisi: Lohjan lammastilalla on edelleen eläimiä

Poliisi on saanut päätökseen esitutkinnan lohjalaisella lammastilalla epäillyissä eläinsuojelu- ja ympäristörikoksissa. Poliisin mukaan eläinsuojelulain laiminlyöminen tilalla on ollut laajamittaista ja jatkuvaa. Lampaiden kasvatuksen lisäksi tilalla on ollut majoitus- ja ravintolatoimintaa.

Kotimaa
Lohjalaisella lammastilalla on muun muassa haudattu eläinten raatoja maahan.
Lampaan raatoja paljastui poliisin teettämissä kaivauksissa noin puolen metrin syvyydestä.Poliisi

Lohjalainen lammastila on poliisin mukaan laiminlyönyt eläinsuojelulakia ja erilaisia säännöksiä jo pitkään. Huomautettavaa on löytynyt lampaiden hoidosta, ravinnosta, pitopaikoista, eläinsuojista, terveydestä, hyvinvoinnin seurannasta ja sairauksien hoidosta.

Menettely on johtanut korkeaan karitsakuolleisuuteen, lampaiden heikkoon kasvuun ja puutteellisesta hoidosta aiheutuneeseen tarpeettomaan kärsimykseen.

Asiassa on kuultu todistajina läänin- ja valvontaeläinlääkäreitä, jotka ovat tarkastuskäynneillään havainneet keritsemättömiä lampaita, mätäneviä raatoja sekä lampaiden luurankoja. Ruhoja on säilytetty muun muassa kannettomissa tynnyreissä.

Tilalta löytyi lukematon määrä lampaiden raatoja

Ympäristönsuojelurikosepäily johtuu siitä, että tilalla on pidetty eläimiä ilman voimassa olevaa ympäristölupaa. Lisäksi tilan piha- ja laidunalueille on haudattu lampaiden raatoja. Haudat ovat voineet aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja. Poliisi on teettänyt tilalla kaivauksia tilanteen toteamiseksi ja toimittanut löytämänsä raadot kaatopaikalle.

– Poliisin tekemän tutkinnan yhteydessä löytyneet raadot on viety sieltä pois, mutta tilalla on hyvin todennäköisesti edelleen raatoja, koska koko aluetta emme tietenkään voineet kaivaa auki. Löytyneiden eläinten määrää on mahdotonta sanoa, koska ne olivat eri mätänemisasteessa ja peräisin pitkältä ajalta, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Minna Immonen kertaa.

Tilalla on edelleen myös eläviä lampaita

Poliisi on saanut yleisöltä havaintoja edelleen tilallla olevista elävistä lampaista.

– Eläinten pito jatkuu, eli ilmeisesti osa lampaista on ollut piilotettuna tilalla. Esitutkinta on poliisin osalta päättynyt, mutta tämä asia on valvontaviranomaisten tiedossa ja he varmasti ryhtyvät tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin, Immonen toteaa.

Tilan omistajalle on annettu vuosien varrella määräyksiä eläinten olojen parantamiseen. Korjaavia toimenpiteitä ei ole kuitenkaan kaikilta osin tehty. Poliisi epäilee, että tekojen motiivi on taloudellisen hyödyn tavoittelu. Kaikki epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Tapaus siirtyy syyteharkintaan lähiaikoina.

15.9.2015 klo 13:03: Täydennetty ja lisätty poliisin kommentit.