Ruotsidemokraatteja äänestäisi joka viides – "Yhteistyö ei ajankohtaista"

Ruotsin valtiopäivien uusi istuntokausi on julistettu avatuksi tänään tiistaina.

Ulkomaat
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson valokuvattuna syyskuussa 2014.
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson juhlii vaalitulosta syyskuussa 2014.Anders Wiklund / TT / EPA

Joka viides ruotsalainen kannattaa maahanmuuttovastaista ruotsidemokraatit-puoluetta, TV4:n mielipidemittausmittaus (siirryt toiseen palveluun) osoittaa. Mittauksen mukaan ruotsidemokraatteja äänestäisi nyt 20,8 prosenttia kansalaisista. Puolueen kannatus on noussut 1,4 prosenttiyksikköä elokuusta.

Ruotsin johtava hallituspuolue sosiaalidemokraatit aikoo kuitenkin jatkossakin sulkea ruotsidemokraatit puolueyhteistyön ulkopuolelle.

– Ei ole ylipäätään ajankohtaista tehdä yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa, sosiaalidemokraattien valtiopäiväryhmän puheenjohtaja Thomas Eneroth sanoo sanomalehti Aftonbladetissa (siirryt toiseen palveluun).

Ruotsin valtiopäivien uusi istuntokausi on julistettu avatuksi tänään tiistaina. Eneroth on valtiopäivillä vastuussa yhteistyösopimuksista opposition kanssa.

Hän arvioi, että hallituksen ja porvarillisten oppositiopuolueiden välinen yhteistyö esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä helpottuu jatkossa.

– Toivon, että meillä on yhteinen kiinnostus tämän kysymyksen ratkaisemiseen. Laaja yhteisymmärrys olisi eduksi niille, jotka tulevat tänne. He tarvitsevat asuntoja ja koulutusta.

Eneroth perustelee ruotsidemokraattien sulkemista yhteistyön ulkopuolelle sillä, että puolue ei noudata puolueiden välisiä pelisääntöjä ja käytäntöjä.

– On kai sitä paitsi ilmiselvää, että sen kannanotot eivät vastaa julkista mielipidettä? Ruotsin kansa näkee, että meillä on pakolaiskatastrofi ja toivottaa pakolaiset tervetulleeksi Ruotsiin.

TV4:n poliittinen toimittaja Anders Pihlblad uskoo, että ruotsidemokraatit on hyötynyt niin sanotusta joulukuun sopimuksesta. Sen taustalla oli uhka budjetin kaatamisesta ja ennenaikaisten vaalien järjestämisestä. Sopimuksessa sovittiin, että puolueet helpottavat vähemmistöhallitusten budjetin läpimenoa.

– Ruotsidemokraatit voi esiintyä ainoa aitona oppositiopuolueena. Puolueen jäsenet ovat itse sitä mieltä, että heidän puolueensa on ainoa oppositiopuolue, Pihlblad sanoo (siirryt toiseen palveluun).

Ruotsin hallituksella ja sen tukipuolueella vasemmistopuolueella ei ole yksinkertaista enemmistöä valtiopäivillä. Niillä on yhteensä 159 edustajaa, kun porvarioppositiolla on 141 ja ruotsidemokraateilla 49 edustajaa.