Ruosteen ruskea ruska

Kylmä kesä ja taudit veivät ruskasta värit Rovaniemellä. Puiden energia ei riitä edes sienille.

luonto
Kylmä kesä ja taudit piinaavat puita Rovaniemellä
Kylmä kesä ja taudit tekivät koivunlehdistä ruskeitaTapio Räihä / Yle

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Risto Jalkanen kertoo kylmän kesän ja puutaudit pitkälti tuhonneen tämän syksyn ruskan Rovaniemellä, ja laajemminkin.

– Tämä kesä on menetetty. Kylmä kesä ja useat taudit ovat vieneet puilta kaiken energian, Jalkanen sanoo.

Kesällä kuusia kiusanneen suopursuruosteen lisäksi muun muassa männynversoruoste jätti männyt rauhaan mutta iski voimallisesti haapoihin. Koivuja taas on piinannut koivuruosteen lisäksi myös muut taudit, jotka ovat täplittäneet koivujen lehdet ruskeiksi.

– Ainoa puu, joka voi vielä tuoda väriä syksyyn, on pihlaja.

Sieniä ei tule edes sateella

Kylmä kesä ja taudit ovat vieneet puilta energiaa niin paljon, että edes sieniä ei tahdo löytyä metsistä. Sienit ovat pitkälti riippuvaisia puista.

– Itku meinaa tulla kun ihmisiä kehotetaan sienimetsään. Ei niitä pahemmin ole. Puilla ei ole energiaa jaettavaksi sienille, Jalkanen kertoo.