Turun tuomiokirkossa kerättiin sunnuntaina huippupotti – 174 000 euroa

Sunnuntainen hyväntekeväisyyskonsertti toi Kirkon Ulkomaanavun Euroopan pakolaisille 174 000 euroa. Tuotto on yksi suurimpia Ulkomaanavun yksittäisestä tilaisuudesta saatuja summia.

Kotimaa
Tuomiokirkko ja tuomiokirkkosilta
Paula Koskinen / Yle

Yleisradion sunnuntaina 13.9. 2015 televisioima konsertti tuotti kirkossa kerätty kolehti mukaan lukien 174 000 euroa. Rahat tilitetään kokonaisuudessaan Kirkon Ulkomaanavun Euroopan pakolaisille suunnattuun työhön.

Tuotto on yksi suurimpia Kirkon Ulkomaanavun saamia yhdestä tilaisuudesta kerättyjä summia. Yleisradio lähti talkoisiin mukaan ja televisioi "Turvapaikka-Kahden maan kansalainen" -konsertin YLE TV1:ssä. Televisiokatsojilla oli mahdollisuus osallistua keräykseen.

Konsertti polkaistiin pystyyn muutamassa päivässä. Primus motoreina toimivat kanttori Anu Åberg ja urkuri Markku Hietaharju. Solistit Mari Palo, Esa Ruuttunen ja Pia Pajala sekä muut huippumuusikot ja Turun tuomiokirkon nuorisokuoro esiintyivät kaikki ilman palkkiota.