1. yle.fi
  2. Uutiset

Kepan toiminta supistuu merkittävästi – 22 henkilöä vähemmän leikkausten vuoksi

Kepan työ Mekongin alueella ja Nicaraguassa päättyy, vapaaehtoistyön ohjelma loppuu, kampanjointi ja koulutukset vähenevät. Järjestön Helsingin toiminnoista ja lähetettyjen työtekijöiden pesteistä vähenee yhteensä 22 henkilötyövuotta. Lisäksi kehitysmaissa paikalta palkatusta työvoimasta vähenee noin 13 henkilöä.

Kotimaan uutiset
Mielenosoittajia Hävettää!-paperikassit päässä Me välitämme -mielenilmauksessa vastuullisen Suomen puolesta Helsingissä 8. syyskuuta 2015.
Mielenosoittajia Hävettää!-paperikassit päässä Me välitämme -mielenilmauksessa vastuullisen Suomen puolesta Helsingissä 8. syyskuuta 2015. Mielenilmauksen järjesti kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry yhdessä jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Markku Ulander / Lehtikuva

Hallituksen leikkaukset osuvat rajusti kehitysyhteistyön katto- ja asiantuntijajärjestö Kepan toimintaan, kertoo Kepa tiedotteessaan.

Kepan Helsingin toiminnoista ja lähetettyjen työtekijöiden pesteistä vähenee yhteensä 22 henkilötyövuotta. Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeeksi arvioitiin 25-35 henkilöä. Tämä määrä saatiin pienenemään muun muassa lomautuksilla: Kepan koko henkilöstö lomautetaan vuosittain kahdeksi viikoksi, ja johto tarvittaessa neljäksi viikoksi.

Näiden henkilöstövaikutusten lisäksi Kepan kehitysmaissa sijaitsevien maatoimistojen paikalta palkatusta työvoimasta vähenee noin 13 henkilöä.

Kaikkiaan Kepalla on ollut 80 työntekijää, joista 28 on työskennellyt kehitysmaissa. Leikkausten takia Kepan työ Nicaraguassa ja Mekongilla päättyy. Tansaniassa sekä Mosambikissa työ jatkuu, mutta pienemmin resurssein.

Leikkausten takia Kepa joutuu vähentämään merkittävästi muun muassa koulutustoimintaansa ja kampanjointia. Myös 20-vuotistaivaltaan juuri juhlinut Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo ja kymmeniä nuoria vuosittain osallistanut Kansalaisvaikuttajan koulutusohjelma päättyvät.

"Ristiriitaista"

Etelässä työtä on tehty etenkin demokratian, kansalaisyhteiskunnan ja hyvän hallinnon vahvistamiseksi, verovälttelyn estämiseksi, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja ihmisoikeuksien edistämiseksi, vuonna 1985 perustetusta järjestöstä kerrotaan.

– Kepa on tehnyt kehitysyhteistyötä juuri niissä aiheissa, joita Suomen hallituskin ohjelmassaan painottaa. Silti hallitus pakottaa järjestöt leikkaamaan näiltä aihealueilta – sillä muutakaan emme voi. Se tuntuu todella ristiriitaiselta, sanoo Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

– Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön käytetyistä varoista lähtee noin puolet, vaikka juuri nyt, ennennäkemättömän pakolaiskriisin keskellä kehitysyhteistyötä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan, Lappalainen sanoo.

Kepa on asiantuntijaorganisaatio ja kehitysyhteistyötä sekä globaalikasvatusta tekevän 300 järjestön kattojärjestö. Tänä vuonna järjestön toimintaa tuettiin ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista noin kuudella miljoonalla eurolla. Ensi vuonna Kepan budjetti supistuu hallituksen ilmoittamien leikkausten takia noin 2,3 miljoonaa euroa.

Kehitysyhteistyön rahoituksesta leikataan ensi vuonna yhteensä noin 400 miljoonaa. Erityisen rankasti leikkaukset osuvat juuri kansalaisjärjestöihin, joiden tuesta vähennetään kerralla noin 40 prosenttia.

Lue seuraavaksi