Erikoinen tilanne ammattikoulussa: Maatilakoulutus uhkaa loppua – tai sitten paikkoja tuleekin hurjasti lisää

Maatilakoulutukseen Kouvolan Anjalassa kohdistuu muutospaineita. Vaihtoehtojen ääripäät ovat lakkautus tai opiskelijapaikkojen merkittävä lisääminen. Ammattiopiston rehtori Timo Olli toivoo, että poliitikot tekisivät pian päätöksiä.

Kotimaa
Leikkuupuimuri
Yle

Kouvolan seudun ammattiopisto on miettinyt eri vaihtoehtoja Anjalassa toimivan maatilakoulutuksen varalle.

Anjalassa eri koulutuslinjoilla on paikat 120 nuorelle, mutta noin puolet paikoista on käyttämättä tällä hetkellä. Aikuisryhmissä eri linjoilla opiskelee lisäksi muutamia kymmeniä aikuisia.

– Opiskelijatilanne on moneen vuoteen heikoin. Tänä vuonna monen muunkin alan hakijamäärät ovat laskeneet, sanoo Kouvolan seudun ammattiopiston rehtori Timo Olli.

Rehtori on selvittänyt maatilakoulutuksen tulevaisuuden vaihtoehtoja. Yksi ääripää olisi koulutuksen lakkauttaminen KSAO:n osalta Anjalassa.

– Eri puolilta tulleiden kannanottojen mukaan tahtotila on, että tämän alan koulutusta on oltava Kymenlaaksossa, miettii Olli.

Lisää panostusta Anjalaan?

Kouvolan seudun ammattiopistossa on keskusteltu myös Anjalan koulutuksen vahvistamisesta. Myös tämän vaihtoehdon rehtori Timo Olli on kirjannut selvityksiinsä, joiden pohjalta poliitikot tekevät päätöksiä.

– Uusia koulutusavauksiakin voisi tehdä. Esimerkiksi maatalouskoneasentajien ja pieneläinhoitajien koulutusta voisi ajatella.

Ollin mukaan ammattiopistossa on keskusteltu myös metsäalan koulutuksen uudelleen käynnistämisestä.

Rehtori myöntää, että uusissa koulutuksissa on haasteensa. Opetus-ja kulttuuriministeriöltä pitäisi saada siihen lupa.

– Ministeriö haluaa pienentää ammatillisen koulutuksen paikkoja. Myös uusien investointitarpeiden tarjoaminen kaupungille on haasteellista.

Epätietoisuus tulevasta painaa

Olli ei pidä uudistusta kuitenkaan mahdottomana. Vahvistamisvaihtoehdossa esimerkiksi nuorten opiskelijoiden määrä Anjalassa saattaisi nousta noin 250:een.

Lasten- ja nuorten lautakunnan on määrä käsitellä vaihtoehtoja syyskuun lopulla. Valtuustokin ottanee asiaan kantaa ensi vuoden budjetista päättäessään.

– Toivoisin KSAO:n henkilökunnankin puolesta, että tämä epätietoisuus tulevasta poistuisi, sanoo rehtori Timo Olli.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä riittää huolenaiheita muutenkin esimerkiksi työvoimakoulutuksen suhteen. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan ammattiopistojen rehtorit matkustavat torstaina tapaamaan oikeus- ja työministeri Jari Lindströmiä (ps.).