Kajaaniin lisää hätämajoitustilaa turvapaikanhakijoille – tulijoita auttavat myös maanmiehet ja aiemmin tulleet sukulaiset

Turvapaikanhakijoiden aalto alkaa näkyä myös Kajaanissa toden teolla. Maahantulijoille perustetaan pikavauhtia lisää hätämajoitustilaa vapaaehtoisvoimin. Tilat vuokrataan kaupungin kiinteistöyhtiöltä.

hätämajoitus
Turvapaikanhakijoita Tornion-Haaparannan matkakeskuksessa.
Turvapaikanhakijoita tulee Kainuuseen muun muassa Tornion kautta. Kuva Tornion matkakeskuksesta. Jasmina Vaaraniemi / Yle

Kajaaniin perustetaan kiireesti lisää hätämajoitustilaa turvapaikanhakijoille. Kaupunkiin tulee maahantulijoita sellaista vauhtia, että vastaanottokeskuksen tilat loppuvat kesken.

SPR:n vapaaehtoiset ja monikulttuurinen toimintakeskus Monika perustavat hätämajoitusta kaupungin kiinteistöyhtiön Kajaanin Pietarin tyhjillään oleviin oppilaitostiloihin. Majoitukseen on saatu hankittua muun muassa patjoja sen verran, että tiloihin voidaan majoittaa alkuun noin sata turvapaikanhakijaa.

– Tiloihin mahtuu paljonkin ihmisiä, mutta nyt heti alkuun hätämajoitusta tehdään tähän uuteen paikkaan noin sadalle henkilölle, kertoo Kajaanin maahanmuuttajapalvelujen johtaja Asta Komulainen.

Uusiin hätätiloihin majoittuu turvapaikanhakijoita heti.

Maahantulijat saavat jo Kajaanissakin apua omista verkostoistaan

Viranomaisten avun lisäksi turvapaikanhakijat ovat jo Kajaanissakin alkaneet turvautua omien verkostojensa apuun. Aikaisemmin maahan tulleet ja Kajaaniin jo kotoutuneet ovat auttaneet turvapaikanhakijoita asettumaan kaupunkiin. Kaveriapu on silti vielä hyvin pienimuotoista.

– Minun tiedossani on vasta yksittäisiä tapauksia, joissa maanmiehet ovat auttaneet uusia maahantulijoita. Joillakin turvapaikanhakijoilla on Suomessa valmiiksi sukulaisia, joten he ovat voineet sopia tapaamisista ja avusta jo tulomatkan aikana, sanoo Komulainen.

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa maahanmuuttajapalveluista on oltu yhteydessä avustusjärjestöjen kautta myös kantasuomalaisiin, jotka ovat tarjoutuneet auttamaan maahantulijoita.