1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Puolukka, tuo imago-ongelmainen punaposki superfoodien puristuksessa

Tänä vuonna puolukkasato on hyvä. Marjan terveysvaikutuksista ei kuitenkaan kohista kuin esimerkiksi mustikasta. Litrahinta on vuodesta toiseen metsämarjoista edullisin. Itse asiassa puolukan terveysvaikutuksetkaan eivät ole kunnolla selvillä. Miksi puolukka ei kiinnosta?

Puolukka on kaupalllisesti Suomen tärkein luononmarja, mutta sen terveysvaikutuksista tiedetään vielä varsin vähän. Kuva: Yle

Puolukkaa löytyy tänä vuonna metsistä paljon. Sitä on helppo poimia, se säilyy hyvin ja marjojen puhdistaminen käy moneen muuhun marjaan verrattuna kätevästi.

Puolukka onkin Maaseutuviraston Marsi-selvityksen mukaan kaupallisesti tärkein luonnonmarja Suomessa. Sitä myös poimitaan eniten.

Puolukan arvostus on kuitenkin takamatkalla terveysvaikutuksistaan ylistettyihin superfoodeihin kuten mustikkaan tai karpaloon verrattuna. Hitaammin kerättävän hillan arvostuksesta kertoo puolestaan vaikkapa moninkertainen litrahinta.

Se on vähän arkipäiväinen marja.

Soila Hiltunen

Puolukan terveysvaikutuksistakin tiedetään vielä varsin vähän.

Muut metsämarjat ovat rynnineet puolukan edelle. Onko syynä maku, käytettävyys, terveellisyys vai onko puolukka yksinkertaisesti liian helppo – marjojen itsestäänselvä tylsimys?

Rasvasieppari puolukka?

Puolukka on pohjoinen marja ja maailmalla on oltu kiinnostuneempia esimerkiksi mustikan ja karpalon terveysvaikutuksista. Ne ovat tärkeitä Pohjois-Amerikan marjateollisuudelle ja niiden tutkimusta on rahoitettu voimakkaasti.

Vaikka puolukan terveysvaikutuksia tunnetaan vielä huonommin kuin monien muiden marjojen, kannattaa sitä syödä ilman pitkälle vietyä tutkimustakin. Puolukassa on Itä-Suomen yliopiston dosentti Riitta Törrösen mukaan runsaasti kuituja ja e-vitamiinia. Se sisältää myös antosyaaneja ja flavonoideja. Niitä ei ole kuitenkaan yhtä paljon kuin mustikassa. Energiaa, rasvaa ja hiilihydraatteja on puolukassa niukasti.

Koe-eläimillä tehdyt tutkimukset ovat myös osoittaneet mielenkiintoisia tuloksia. Niillä puolukka on ollut eräänlainen rasvasieppari. Törrösen mukaan puolukka on hiirikokeissa vähentänyt lihomista ja rasvan kertymistä maksaan. Se on myös alentanut verensokeria sekä tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksia.

Sitä on syöty ja käytetty kauan, mutta tuotekehitys on jäänyt vähän taka-alalle.

Soila Hiltunen

Riitta Törrönen kertoo, että lisäksi  rotilla, joilla on luonnostaan korkea verenpaine, puolukkamehu paransi verisuonen toimintaa ja alensi verenpainetta. Hänen mukaansa puolukassa on myös punaviinissä esiintyvää resveratrolia, jonka on arveltu suojaavan syövältä, sydän- ja verisuonisairauksilta, diabetekselta ja lihavuudelta. Puolukassa sisältää lisäksi samoja virtsatietulehduksilta suojaavia polyfenoleja kuin karpalossa.

Suomessa olisi kiinnostusta jatkaa tutkimuksia myös kliinisillä, ihmisillä tehtävillä kokeilla, sillä eläinkokeiden tuloksista ei voi vetää suoria johtopäätöksiä ihmisiin. Törrösen mukaan rahoituksen saaminen on kuitenkin ongelma.

Puolukka on perinteisten ruokien lisuke

Puolukka on jäänyt takariviin myös marjajalosteiden saralla. Puolukkatuotteita ei ole markkinoilla yhtä laajalti kuin muilla metsämarjoilla, toteaa Oulun maa- ja kotitalousnaisten elintarvike- ja yritysasiantuntija Soila Hiltunen.

– Se on vähän arkipäiväinen marja. Sitä on syöty ja käytetty kauan, mutta tuotekehitys on jäänyt vähän taka-alalle.

Ja luonnollisesti poronlihan kanssa se on edelleen suosittu.

Soila Hiltunen

Hiltunen muistuttaa myös, että ruoan lisukkeenakaan puolukka ei kulje trendiruokien kelkassa.

– Sitä on käytetty pääasiassa kaali-, maksa ja veriruokien kanssa ja niitä ei enää niin paljon ole listalla. Ja luonnollisesti poronlihan kanssa se on edelleen suosittu.

Molemmat asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, että marjojen syöminen on hyvästä. Terveysvaikutusten lisäksi puolukka on lähiruokaa, värikäs punaposki ja parhaimmillaan juuri nyt.