Äidinmaidon luovuttaminen saattaa tyssätä pitkään välimatkaan

Kainuun keskussairaalassa on kärsitty reilun vuoden ajan luovutetun äidinmaidon pulasta. Tällä hetkellä luovuttajia on vain yksi ja luovutettua maitoa riittää vain pienille keskosille.

Kotimaa
Vauva imee rintaa.
Riku Kaminen / Yle

Äidinmaidon luovuttaminen on vähentynyt Kainuun keskussairaalassa. Luovuttajia on tällä hetkellä vain yksi. Tämän vuoksi luovutettua maitoa riittää vain pienille keskosille, eikä ollenkaan synnyttäneiden osaston vauvoille.

Imetyksen vähenemisestä luovutetun äidinmaidon puute ei kuitenkaan kerro, sillä imetysmyönteisyys on kasvanut. Kätilö Eliisa Korhonen kertoo, että syynä saattaa olla pitkät välimatkat Kainuussa.

– Imetyksen vähenemisestä äidinmaidon puute ei johdu, sillä meiltä kotiutuu jatkuvasti paljon imettäviä äitejä. Saattaa olla, että kaupungin ulkopuolella asuvat äidit kokevat maidon lähettämisen työlääksi., Korhonen sanoo.

Kaupunkialueella äidinmaito haetaan kotoa maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin, mutta maaseudulta maidot tulee lähettää linja-autolla, joka on Kajaanissa ennen kello 13. Äidinmaito säilytetään viileässä ja maito säilyy kuljetusten väliajat omassa jääkaapissa.

Luovuttaminen auttaa vauvoja

Luovuttaminen on tärkeää, sillä rintamaito olisi vauvan vatsalle ja suoliston kehityksen kannalta parempi kuin korvikemaito.

Jos maitoa tulee synnytyksen jälkeen runsaasti, äidille kerrotaan luovutusmahdollisuudesta jo sairaalassa.

– Osa äideistä on kuullut luovuttamisesta esimerkiksi ystäviltään, Korhonen sanoo.

Luovuttamisesta kiinnostuneen kannattaa otta yhteyttä äidinmaitokeittiölle. Äidinmaidon luovuttajan tulee olla terve ja tupakoimaton, eikä alkoholia tai lääkkeitä saa käyttää imetyksen aikana. Esimerkiksi Kainuun keskussairaala maksaa äidinmaidosta 17 euroa litra.