Tutkija: Odotin Sipilän puheelta enemmän yllätyksellisyyttä

Politiikan tutkija Ville Pitkänen arvioi pääministerin halunneen päästä vetoamaan mahdollisimman suureen yleisöön ilman välikäsiä.

politiikka
Titkija Ville Pitkänen työpöytänsä ääressä.
Ville Pitkänen.Minna Rosvall / Yle

Päivän aikana kasvaneisiin ennakko-odotuksiin nähden pääministeri Juha Sipilän puheen olisi odottanut sisältävän yllättävämmän viestin, arvioi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Ville Pitkänen.

Pitkäsen mukaan pääministerin puhe piti sisällään "samoja argumentteja, vetoomuksia ja perusteluja, joita on julkisuudessa kuultu jo aikaisemmin".

Tutkija uskoo Sipilän halunneen tavoittaa poikkeuksellisella puheellaan mahdollisimman suuren katsojajoukon yhdellä kertaa ja ilman välikäsiä.

– Niin, että ihmiset saavat itse tykönään miettiä tätä pääministerin viestiä.

Sipilän sanoma kohdistettu palkansaajille

Pitkänen piti pääministerin esiintymistä "hyvin juhasipilämäisenä". Pitkäsen mukaan Sipilä ei ole mitenkään räiskyvä esiintyjä, ja keskiviikon puheessakin vetoaminen tapahtui sisältöjen kautta.

– Ei siinä sellaista elementtiä tullut, että hän olisi jotenkin pystynyt vahvalla esiintymisellään vetoamaan kansalaisiin.

Pitkänen uskoo, että Sipilän viesti oli viime kädessä suunnattu tavallisille palkansaajille, joihin hallituksen tuoreet leikkaukset kohdistuvat. Tähän viittaa tutkijan mukaan se, että kanavaksi valittiin juuri televisiopuhe.

– Vaikka tämä ei nyt maata mullistakaan, niin varmaan Sipilän tavoite täyttyy, jos edes pieni osa suomalaisista äänestäjistä ja palkansaajista ymmärtää paremmin hallituksen tekemää politiikkaa.