1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Voimakas maanjäristys ravisteli Chileä, koko rannikolle tsunamivaroitus

Tyynellämerellä lähellä Chilen rannikkoa sattui varhain torstaina maanjäristys, jonka voimaksi mitattiin 8,3. Ainakin viisi ihmistä on kuollut. Tsunamivaroitus ulotettiin aina Yhdysvaltoihin ja Uuteen-Seelantiin asti.

Ulkomaat
Ihmisiä kukkulalla.
Ihmiset kerääntyivät kukkulalle maanjäristyksen jälkeen Valparaíson satamakaupungissa Chilen rannikolla. Tsunamivaroitus on annettu, ja maan hallitus vaatii rannikon evakuoimista.Raul Zamora / EPA

Chilen rannikolle iski voimakas maanjäristys varhain torstaina Suomen aikaa. Pääkaupungissa Santiagossa maanjäristys heilutti rakennuksia ja sai ihmiset pakenemaan kaduille. Ainakin viisi ihmistä on kuollut.

Yhdysvaltain seismologisen laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus momenttimagnitudiasteikolla oli 8,3. Järistyskeskus sijaitsi Tyynellämerellä noin 230 kilometriä Santiagosta luoteeseen. Keskus oli varsin lähellä merenpohjaa, vain kahdeksan kilometriä sen alla.

Varsinaista maanjäristystä on seurannut useita jälkijäristyksiä. Isoin on ollut voimaltaan 7 ja neljä muutakin yli 6.

Chilen kartta, johon on merkitty maanjäristyksen paikka merialueella lähellä rannikkoa.
Yle Uutisgrafiikka

Talot tärisivät aina Buenos Airesissa asti

Chilen koko rannikolle annettiin tsunamivaroitus, ja hallitus kehotti evakuoimaan rannikon asukkaat. Chilen laivaston mukaan Coquimbon rannikkokaupunkiin on maanjäristyksen jälkeen iskenyt jopa 4,5 metriä korkeita aaltoja.

Chilen eteläisimmässä kärjessä tsunamivaroitus on nyt peruttu, mutta muualla se on edelleen voimassa ja ihmisiä kehotetaan pysyttelemään korkeilla paikoilla.

Lähivaltioiden lisäksi myös muun muassa Yhdysvalloissa Havaijilla ja Kaliforniassa sekä Japanissa ja Uudessa Seelannissa on kehotettu varautumaan maanjäristyksen aiheuttamaan aaltoon, jonka ei kuitenkaan odoteta siellä nousevan kovin korkeaksi. Järistyksen kerrotaan tuntuneen Argentiinan Buenos Airesissa asti.

Vuonna 2010 voimakkuudeltaan 8,8:n maanjäristys ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat Chilessä yli 500 ihmisen kuoleman ja tuhosivat yli 220 000 kotia. Chilessä on tapahtunut myös maapallon pahin tilastoitu maanjäristys, vuoden 1960 tärinä, jonka voima oli peräti 9,5.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi