Taksien ennakkotilaukset täynnä perjantain ruuhkiin, normaalitilaukset toimivat

Palkansaajien suurmielenosoitus pysäyttää julkisen liikenteen huomenna. Taksiliikenteeseen ennakoidaan ruuhkia.

Kotimaa
Taksijono Helsingissä.
Vapaita takseja Rautatieaseman tolpalla Helsingissä.Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Taksin tilaaminen ennakkoon ei enää onnistu perjantain työmatkaliikenteen aikoihin

Helsingin taksikeskuksesta kerrotaan, että ennakkotilauksia on jo vastaanotettu maksimimäärä aamuviiden ja kymmenen välille sekä iltapäiväksi kello 12:n ja 16:n välille.

Osa autoista on jätettävä ennakkotilausten ulkopuolle vapaaseen käyttöön.

Puhelinvälityksen ruuhkautuessa taksin tilauksessa suositellaan tekstiviestipalvelua tai perinteistä tolpalla jonottamista.

Taksikeskus suosittelee yhdisetlemään taksimatkoja kimppakyydeiksi esimerkiksi kollegoiden kesken, mikä helpottaisi taksien tarvetta.

Helsingissä koko taksikalusto on käytössä perjantaina.

Rautatientorin ympäristön katuja suljetaan

Palkansaajajärjestöjen suurmielenosoitus sulkee myös katuja Helsingin keskustassa.

Rautatieasemalle johtavat kadut suljetaan ajoneuvoliikenteeltä perjantaiaamusta iltapäivään. Sulkuaika riippuu mielenilmauksen osallistujamäärästä.

Mielenilmauksen aikana alueelle päästetään ainoastaan hälytysajoneuvot.