1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Työttömän vaikea päästä leivän syrjään kiinni – Sipilän puheesta kitkerää palautetta

Oulun työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja Monica Bulldra odottelee lisärahoja tukityöllistämiseen. Hän ei usko yksityisen sektorin antavan riittävästi työmahdollisuuksia pitkäaikaistyöttömille. Pääministerin keskiviikkoinen puhe ei lohtua antanut.

Kotimaan uutiset
Monica Bulldra on Ytyä ry:n toiminnajohtaja.
Yle

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset kirpaisevat myös kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen kaivataan lisämäärärahoja. Kolmannen sektorin työllistämisrahoja aiotaan leikata ensi vuonna, mikä vaikeuttaa pitkäaikaistyöttömien ja nuorten tukityöllistämistä.

On paljon ihmisiä, jotka eivät oikeasti työllisty yrityksiin, vaikka mitä tehtäisiin.

Monica Bulldra

Suurin huoli Oulun työttömien yhdistyksen Ytyä:n toiminnanjohtaja Monica Bulldralla on pitkäaikaistyöttömistä Pääministeri Juha Sipilän televisiopuhe ei Bulldran mukaan luvannut työttömille juuri mitään. Työttömiltä saatu palaute on kitkerää.

– Työttömät kyselevät, että ainako meiltä heikompiosaisilta viedään. Työllistämismäärärahoista on ollut paljon puhetta. Lisää tarvittaisiin työllistämiseen, kertoo Bulldra.

Yksityinen sektori ei voi työllistää tukityöllistetyjä

Kolmannen sektorin tukityöllistämistä tarvittaisiin, koska yksityinen sektori ei pysty työllistämään tarpeeksi.

Matalan kynnyksen työllistäminen veisi elantoa eteenpäin.

Monica Bulldra

– On paljon ihmisiä, jotka eivät oikeasti työllisty yrityksiin, vaikka mitä tehtäisiin. Matalan kynnyksen työllistäminen veisi elantoa eteenpäin ja siihen tarvitaan tukea, jatkaa Bulldra.

Perjantain mielenilmaus saa toiminnanjohtajan täyden tuen.

– Täytyyhän ihmisten päästä näyttämään tunteensa mielenilmauksessa. Muualla maailmalla tämä on normaalia. Paha olo pääsee pois, ainakin päiväksi, päättää toiminnanjohtaja Bulldra.

Lue seuraavaksi