1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. päivähoito

Näin palkansaajien mielenilmaus näkyy Kymenlaaksossa

Palkansaajajärjestöt protestoivat hallituksen esittämiä pakkolakeja laajalla mielenilmauksella. Liikenne pysähtyy laajalti ja osa kaupoista sulkeutuu pariksi tunniksi. Koulut ja päiväkodit pysyvät pääosin avoinna.

Kuva: Juha Korhonen / Yle

Palkansaajajärjestöjen mielenilmaus näkyy ihmisten arjessa monin tavoin tänään. SAK, Akava ja STTK järjestävät yhdessä mielenilmauksen sopimusoikeuden ja järjestymisvapauden puolesta ja hallituksen esittämiä pakkotoimia vastaan. Mielenilmaus alkaa Helsingin Rautatientorilla klo 11 alkaen.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT (siirryt toiseen palveluun) pysäyttää linja-autoliikenteen perjantaina yöllä klo 3 alkaen. Bussiliikenne alkaa uudelleen lauantaina klo 3. Tilausajot on rajattu mielenilmauksen ulkopuolelle. AKT pysäyttää myös työt Suomen satamissa.

Myös junaliikenne on pysähdyksissä kello 6 ja 18 välillä. Mielenilmaus koskee sekä lähi- ja kaukoliikenteen että tavaraliikenteen junia. Tämän hetken tietojen mukaan kaukoliikenteen ennen kello 6.00 lähtevät junat ajetaan määräasemilleen normaalisti. Liikenteessä on odotettavissa häiriöitä ja muutoksia todennäköisesti vielä lauantaihin 19.9. asti.

Kymenlaaksossa koulut ja päiväkodit pidetään pääosin auki mielenilmauksesta huolimatta. Kotkassa mielenilmaukseen osallistuminen tosin johtaa esiopetuksen sulkemiseen kahdessa päiväkodissa. Sateenkaaren päiväkodin esiopetus sulkeutuu klo 13 ja Lankilan päiväkodin esiopetus klo 10.45. Kyseisestä päivästä ei peritä päivähoitomaksua.

Mielenilmaus vaikuttaa myös koulukuljetuksiin esimerkiksi Kouvolassa. Perusopetuksen kaikkia koulukuljetuksia ei pystytä toteuttamaan, ja vanhemmille on tiedotettu yksityiskohdista Wilman kautta. Jos oppilas ei tämän vuoksi pääse kouluun, hänelle voidaan myöntää lupa poissaoloon. Huoltajia on pyydetty ilmoittamaan oppilaan poissaolosta koululle.

Palvelualojen työntekijöitä on osallistumassa mielenilmaukseen noin 60 000, kertoo Palvelualojen ammattiliitto PAM. Liitto perustaa arvionsa luottamusmiehiltä ja jäsenistöltä kerättyihin tietoihin.

Kymenlaaksossa esimerkiksi useat Sale-myymälät ovat tänään kiinni mielenilmauksen ajan kello 11-13. Suuret marketit pidetään auki pääosin normaalisti, mutta palvelu voi heikentyä mielenilmauksen aikana. Tarvittaessa kauppoja pidetään auki esimiesvoimin.

Alkoista suurin osa on kiinni kello 11:n ja 13:n välillä, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.