Lahden oikeustalo päätymässä Askon alueelle

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on puoltanut Lahden oikeustalon siirtymistä Askon alueelle radan varteen.

tuomioistuimet
lahden oikeustalo
Yle Lahti

Lahden oikeustalon siirtyminen Askon alueelle on varmistumassa. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on puoltanut torstaina vuokrasopimuksen solmimista Renor Oy:n kanssa.

Uudet toimitilat suunnitellaan ja rakennetaan vastaamaan oikeushallinnon virastojen tämän päivän tarpeita.

Sopimukset ovat määräaikaisia ja vuokra-aika on 10 vuotta. Vuokra maksaa reilun miljoonan vuodessa. Nykyisten toimipaikkojen vuokrat ovat vuodessa reilut 900 000 euroa.

Vuokrakustannukset nousevat siten noin 123 000 euroa vuotta kohti.

Osa Päijät-Hämeen käräjäoikeuden henkilöstöstä halusi uuden oikeustalon Hennalaan. Myös Suomen Tuomariliitto on arvostellut Askon aluetta oikeustalon sijaintipaikkana.

Käräjäoikeus ja Salpausselän syyttäjänvirasto muuttavat uuteen paikkaan nykyisestä rautatieaseman kupeessa sijaitsevasta talosta näillä näkymin vuoden 2016 lopulla.