Poliisiylijohtaja Kolehmainen: Turvallisuutta vahvistetaan Torniossa

Poliisi varmistaa tulevana viikonloppuna Torniossa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisivoimia siirretään hallitusti rajan tuntumaan.

turvapaikanhakijat
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen
Poliisiylijohtaja Seppo KolehmainenYle

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo, että miehistöä siirretään valvontatehtäviin muilta maan poliisilaitoksilta. Päätös asiasta tehtiin torstaina järjestelykeskusta koskeneen valtioneuvoston päätöksen jälkeen.

– Komennamme 11 poliisilaitoksesta poliisimiehiä. Meillä on muodostettu turvapaikkatutkinnan valmiusryhmä ja tätä väkeä tullaan komentamaan Tornioon hallitusti, Kolehmainen sanoo.

– Heidän tehtävänsä on ulkomaalaisvalvonta alueella, mutta myös valmistella ensi viikolla käyttöön tulevaa järjestelykeskusta. Tämän tiimoilta saamme lisää tekeviä käsiä ja lisää valvontaa.

Perjantaina Tornioon mahdollisesti pystytettävää hätätelttamajoitusta poliisi ei varsinaisesti Kolehmaisen mukaan vartioi.

– Vastaamme alueen yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta. Käytännössä hälytyspartiot ja poliisin näkyvä valvonta siellä alueella liikkuvat.

Tornion ja Haaparannan rajalle sekä Kemiin ollaan järjestämässä lauantaina mielenilmausta hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Rajan sulkemista vaativaan mielenilmaukseen on on ilmoittautunut Facebookissa jo satoja ihmisiä.