Valtaosa Suomeen tulevista maksaa salakuljettajille – "Miksi he eivät maksaisi suoraan Finnairille?"

Suomeen kuusi vuotta sitten salakuljettajien avulla tullut Bikhtiyar Qader ihmettelee miksi rahojen annetaan valua rikollisille. Miksi Suomeen ei ole enemmän laillisia reittejä?

Kotimaa
Bikhtiyar Qader
Bikhtiyar Qader Yle

Ihmissalakuljetuksen rahallisesta määrästä on vain arvioita. Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Ilkka Herranen sanoo kuitenkin, että joka tapauksessa kyse on Euroopassa miljardeista.

– Valtaosa Suomeen tulevista maksaa jossain vaiheessa laittomille matkanjärjestäjille. Se voi olla lähtijän kotimaassa, kun on ylitetty Välimerta tai myöhemmin.

Laittoman maahantulon järjestäminen eli ihmissalakuljetus on niin tuottoisaa, että alalle tulee jatkuvasti uusia yrittäjiä. Kilpailu on vaikuttanut myös hintoihin. Suomen Rajavartiolaitos on saanut turvapaikanhakijoilta papereita, joista ilmenee matkojen hintoja ja reittejä.

– Nyt Turkin ja Kreikan välinen merimatka maksaa alle tonnin kun aiemmin se oli reilusti yli tuhat euroa, Herranen kertoo.

Matkojen hinnoista on kuitenkin erilaisia arvioita. Der Spiegel (siirryt toiseen palveluun) -lehden jutussa arvioitiin hiljattain, että salakuljettajien jahtaaminen tulee nostamaan matkojen hintoja.

Avointa liiketoimintaa

Bikhtiyar Qader tuli vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Irakista Suomeen vuonna 2009. Viisihenkisen perheen matka maksoi 50 000 dollaria. Vielä silloin salakuljettajien löytäminen oli paljon vaikeampaa.

– Euroopassa niitä oli vähän, kukaan ei tiennyt missä he ovat ja asuvat. Salakuljettajia löytyi vain Turkista.

Qaderin mukaan salakuljettamisesta on tullut avointa toimintaa. Matkojen järjestäjiä löytyy helposti netistä ja heihin saa yhteyden puhelimella.

Puoliksi leikillään mutta myös puoliksi tosissaan Qader sanoo, että jos ihmisten annettaisiin tulla laillisia reittejä, myös Suomi hyötyisi.

– He maksavat isoja summia salakuljettajille. Se menee hukkaan, mutta entä jos he maksaisivat suoraan Finnairille?

Qader muistuttaa, että monilla on ammattitaitoa ja rahaa, josta Suomi voi hyötyä.

Mies itse on jo juurtunut Suomeen ja opiskelee parhaillaan lähihoitajaksi. Irakissa hankitusta hammashoitajan ammatista ei ollut apua Suomen työmarkkinoilla.

Lailliset reitit käyttöön

Ihmissalakuljetuksen hillitseminen vaatii monenlaisia toimia. Monien mielestä rajojen sulkeminen vain pahentaa tilannetta ja muuttaa reitit vaarallisemmiksi.

Suomen pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta listaa kolme tärkeintä keinoa. Nämä ovat viisumipolitiikan muuttaminen, pakolaiskiintiöiden nostaminen ja perheiden yhdistäminen osana pakolaispolitiikkaa.

– Jos epäillään, että henkilö hakee turvapaikkaa, hänelle ei myönnetä viisumia. Käytännössä kukaan syyrialainen ei pääse tällä hetkellä matkustamaan laillisesti Eurooppaan.

Väkiparta muistuttaa, että YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja EU ovat linjanneet, että pakolaisia pitäisi ottaa paljon enemmän suoraan leireiltä.

Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Ilkka Herranen pohtii samaa.

– Jos laillisia keinoja olisi enemmän, salakuljettajilta katoasi markkinat.