Vapaaehtoiset raivaavat uhanalaisen kalliosinisiiven elinympäristöä - perhonen tarvitsee maksaruohoa ja muurahaisia

Kymenlaakson luonnonsuojelupiiriläiset raivaavat talkoilla uhanalaisen kalliosinisiiven elinympäristöä Voikkaalla. Rauhoitettu perhonen on EU:n uhanalaisluettelossa eikä sen elinympäristöä saa tuhota.

luonto
Kuvassa on sinisiipinen päiväperhonen, jonka siipien kärkiä ympäröivät mustavalkeat täplät. Perhonen nousee lentoon poronjäkälän päältä.
Uhanalainen kalliosinisiipi tarvitsee maksaruohoa ja muurahaiskavereita. Kuva Juha Jantunen

– Kalliosinisiipiä näki ennen Suomessa Salpausselältä Hankoniemeen asti, mutta laji alkoi kadota Kaakkois-Suomesta nelisenkymmentä vuotta sitten. Ilmastonmuutoksen myötä perhosia voi mahdollisesti löytää itäisen Suomenlahden kallioisilta saarilta, joilla kasvaa isomaksaruohoa, arvelee kymenlaaksolainen perhosharrastaja ja Suomen perhostutkijain seuran jäsen Markku Suoknuuti.

Perhonen elää kallioilla ja rinteillä

– Kalliosinisiipi on päiväperhonen, jonka siipien kärkiväli on noin 2,5 senttimetriä. Aikuinen kalliosinisiipi lentelee toukokuun lopulta kesäkuun loppuun kuivilla kalliokedoilla ja rinteillä, joilla kasvaa isomaksaruohoa. Lounais-Suomessa perhosten toukat käyttävät ravintokasveinaan myös valkomaksaruohoa ja muutamia muita maksaruoholajeja, kertoo Markku Suoknuuti.

Kalliosinisiipi on uhanlainen laji

Perhonen kuuluu Suomen kansainvälisten vastuulajien joukkoon. Kalliosinisiiven elinympäristöjä ei saa tuhota, jotta sen kanta säilyisi myös Pohjois-Euroopassa. Yksittäisen perhosen korvaushinta on 420 euroa.

– Kymenlaaksossa kalliosinisiipiä näki pitkään vain maakunnan pohjoisosassa, mutta Virolahdella on nähty uusi esiintymä, selvittää Markku Suoknuuti.

– Kalliosinisiipiä on havaittu Suomessa viimeisten 25 vuoden aikana 1537 yksilöä eli vain joitakin kymmeniä perhosia joka kesä. Suomessa niitä on nähty vain 24:ssä kohteessa, toteaa Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen. Hän on vastannut pitkään Suomen valtakunnallisesta päiväperhosseurannasta.

Suomessa kalliosinisiipiä elää kolmella pääalueella

– Kalliosinisiipien eteläinen esiintymisalue kurottaa idästä etelä-Eurooppaan Espanjan pohjoisosiin asti ja pohjoinen haara ulottuu eteläisen Suomen läpi Ruotsiin ja Norjaan. Perhonen on hyvin paikallinen laji, sillä sen elinympäristöksi sopivia kallioalueita on sirpaleina siellä täällä, kertoo Kimmo Saarinen.

Kalliosinisiipien vahvin paikallispopulaatioiden verkosto on eteläisellä rannikkoalueella Lohjan ympäristössä.

– Perhosia on nähty myös Saimaan etelä- ja pohjoisosien kallioisissa saarissa. Niitä on tavattu myös pieninä erillisinä esiintyminä, joista tuorein löytyi kymmenisen vuotta sitten Huittisista Satakunnasta, Saarinen toteaa.

Kallioiden vieressä olevien metsien umpeenkasvaminen uhkaa kalliosinisiiven eliympäristöjä.

– Kalliosinisiipien toukkien ravintokasvit iso- ja keltamaksaruoho lakkaavat kasvamasta suurten puiden varjostamissa ja rehevöittämissä kasvustoissa. Kun kasvit vähenevät, lähtevät muurahaiset ja niiden myötä katoavat myös perhoset, sanoo Saarinen.

Muurahaiset lypsävät kalliosinisiiven toukkia

Kalliosinisiipi elää monimuotoista yhteiselämää joidenkin muurahaislajien kanssa ja tarvitsee toukkana muurahaisten apua, kuten monet muutkin sinisiipiset perhoset.

– Pisimmälle muurahaisten ja toukkien välisen suhteen on vienyt muurahaissinisiipi, jonka toukka ei selviydy hengissä ilman muurahaisia. Ne kuljettavat sen pesäänsä, jossa se syö muurahaisen toukkia. Kalliosinisiiven toukat sen sijaan elävät maksaruohojen lehdillä, joilla muurahaiset käyvät lypsämässä niistä sokeripitoista nestettä. Vastineeksi muurahaiset puolustavat toukkia kärpäsiltä ja loispistiäisiltä, selostaa Kimmo Saarinen.

ja vartioivat perhosen munia

– Sen jälkeen kun kalliosinisiipinaaras on muninut maksaruoholle, muurahaiset vartioivat munia ja pitävät niistä huolta. Mitä monimuotoisempaa eri lajien yhteistyö on, sitä uhanalaisempia ovat esimerkiksi lajin perhoset. Isomaksaruoho ja muut maksaruoholajit kasvavat Suomessa yleisesti, mutta kalliosinisiiven mutkikkaat yhteiskuntasuhteet muihin ötököihin rajoittavat sen yleistymistä. Siksi kaikki kallioalueet eivät kelpaa kalliosinisiivelle, toteaa Kimmo Saarinen.

– Kalliosinisiipi ei välttämättä kaipaa elinympäristökseen kalliota. Sille riittää, että on isomaksaruohoa ja muurahaiskavereita. Näitä saattaa löytyä esimerkiksi vanhalta ratapenkalta tai linnoituksen valleilta, kertoo Saarinen.

Aikuinen perhonen elää vain pari viikkoa

Kalliosinisiipi on kotelotalvehtija eli toukasta tulee kotelo, joka talvehtii syksystä toukokuun lopulle, joilloin aikuinen perhonen kuoriutuu sieltä ulos.

– Sen päälentoaika on toukokuun lopusta kesäkuun loppuun, mutta yksittäinen aikuinen perhonen elää vain kaksi viikkoa. Tuona aikana naaras kohtaa koiraan, hedelmöityy ja munii munat toukan ravintokasville maksaruohoille, kertoo perhosharrastaja Markku Suoknuuti.

Viileä ja sateinen alkukesä koetteli päiväperhosia. Suoknuuti pelkää huonojen säiden vaikuttavan seuraavien kesien päiväperhoskantoihin.

Vapaaehtoiset osallistuvat suojelutalkoisiin

Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piiri on järjestänyt jo viitenä vuonna kalliosinisiiven elinympäristön raivaustalkoot Voikkaalla. Vapaaehtoiset raivaavat perhoselle muutamien metrien levyisen lentokäytävän Ratahallintokeskuksen alueelle, jotta se pääsee lentämään paahteisen vanhan ratapenkan päällä kalliolta toiselle.

– Rauhoitettu kalliosinisiipi on EU:ssa yksi Suomen vastuulajeista ja haluamme helpottaa sen lisääntymismahdoliisuuksia täällä. Vapaaehtoiset poistavat heinät, vesakkoa ja puita perhosen lentoväylältä. Koska perhosen toukka elää maksaruohojen lehdillä, talkoolaiset tarkastavat kallioiden päällä kasvavat maksaruohokasvustot ja kitkevät niitä varjostavat kasvilt. Jos väkeä ja resursseja riittäisi, voisimme raivata tätä radanpohjaa kilometritolkulla, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin toiminnanjohtaja Riku Rinnekangas.

Viranomaiset järjestävät ja talkooväki tekee

– Haiittakasvien poistotalkoita ovat organisoineet vuorotellen Kouvolan kaupunki ja Ely- keskus. Mutta usein vapaaehtoiset tekevät varsinaisen raivaustyön. Palkatulla henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta tehdä tuntikausia töitä esimerkiksi uhanalaisten lajien elinympäristön parantamiseen. Näyttää siltä, että ympäristönhoito ja ympäristötiedon tuottaminen jäävät tulevaiisuudessa yhä enemmän vapaaehtoisten varaan, pohtii Riku Rinnekangas. Hän toivottaa vapaaehtoiset tervetulleiksi luonnonsuojelupiirin järjestämiin talkoisiin, joissa saa hyvää liikuntaa ja mukavaa seuraa.

– Jos ihmiset lahjoittavat vuodessa muutaman tunnin aikaansa luonnonsuojelulle, pystymme yhdessä parantamaan merkittävästi uhanalaisten lajien säilymistä. Näin liitymme luonnon monimuotoisuutta säilyttävään ketjuun, mikä on melkein tärkeimpiä asioita, mitä yksilö voi elämänsä aikana tehdä, toteaa Rinnekangas.