1. yle.fi
  2. Uutiset

Illan junat liikkeellä lähes normaalisti – suurin osa junista jäi ajamatta

Junaliikenne on käynnistynyt illalla lähes aikataulun mukaisesti. VR kehottaa matkustajia varautumaan illan aikana vielä myöhästymisiin.

Kotimaan uutiset
Lähiliikenteen junia Pasilan asemalla.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Junat ovat lähteneet liikkeelle päivän mielenilmaisun jälkeen. VR:n arvion mukaan suurin osa illan vuoroista pyritään ajamaan aikataulun mukaisesti.

Junat on saatu liikkeelle klo 18.30 alkaen. Liikenne on palautumassa normaaliin tahtiin, mutta junat saattavat jäädä joillain vuoroilla aikataulusta. Lisäksi reittejä voidaan ajaa eri kalustolla kuin on normaalia.

Mielenilmaisun takia junat olivat varikolla ja asemilla aamusta iltaan. Illasta alkaen kaukoliikenteen lisäksi sekä lähi- että tavaraliikenne ovat palanneet liikenteeseen. Myös Venäjän liikenne ajetaan aikataulun mukaan.

Päivän aikana peruttiin noin kaksisataa kaukoliikenteen vuoroa, toiset vuorot vain osittain. Lähiliikenteessä peruttiin 800 normaalista vuorosta suurin osa.

Lue seuraavaksi