Paavin Kuuban-vierailuun kohdistuu suuria odotuksia

Paavi Franciscuksen odotetaan edistävän Kuuban avautumista.

Ulkomaat
Kuuban johtaja Raúl Castro ja paavi Franciscus tapasivat Vatikaanissa 10. toukokuuta.
Kuuban johtaja Raúl Castro ja paavi Franciscus tapasivat Vatikaanissa 10. toukokuuta.Gregorio Borgia / EPA

Katolisen kirkon päämies paavi Franciscus aloittaa tänä iltana Suomen aikaa kolmipäiväisen vierailun Kuubassa. Kuubassa ovat vierailleet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana myös Franciscuksen edeltäjät, mutta nyt vierailuun kohdistuu suuria odotuksia, koska paavilla oli tärkeä rooli Vatikaanin toimiessa välittäjänä Kuuban ja Yhdysvaltain suhteiden liennyttämisessä.

Moni kuubalainen toivoo, että paavi Franciscus käyttää vierailuaan vauhdittaakseen Kuuban avautumista.

– Uskomme, että paavi aikoo kehottaa Kuubaa avautumaan maailmalle ja maailmaa Kuuballe, sanoo paavin edustaman sääntökunnan jesuiittojen johtaja Juan Miguel Arregui Havannassa.

Vatikaani on toivonut paavin matkan edistävän Yhdysvaltain kauppasaarron lopettamista. Presidentti Barack Obaman hallinto kertoi äskettäin helpottavansa yhdysvaltalaisyritysten toimintaa Kuubassa, mutta Yhdysvaltain kauppasaarron ydin pysyy kuitenkin edelleen voimassa.

"Kuuban hallitus siivoaa katuja"

Ennakkoon ei ole tiedossa, aikooko paavi julkisesti puuttua esimerkiksi Kuuban ihmisoikeustilanteeseen. Kuuban toisinajattelijoita paavi ei tiettävästi tapaa matkansa aikana.

Kuuban ihmisoikeuskomission johtajan Elizardo Sanchezin mukaan osa tunnetuista aktivisteista aikoo pidättäytyä mielenilmauksista paavin vierailun aikana, mutta poliisi voi silti ryhtyä ennakoimaan tilanteita ja pidättämään aktivisteja ikään kuin kaiken varalta.

Sanchezin ihmisoikeusryhmän mukaan hallitus on jo ryhtynyt "siivoamaan katuja", eli keräämään yhteen tuhansia asunnottomia ihmisiä niissä kaupungeissa, joissa paavi vierailee.

Paavi johtaa huomenna sunnuntaina messun Havannan Vallankumousaukiolla.

Kuubasta paavi jatkaa matkaansa Yhdysvaltoihin, jossa hän muun muassa puhuu kongressissa ja YK:n yleiskokouksessa.