Mario Götze huutokauppaa pelikenkänsä tukeakseen turvapaikanhakijoita

Saksalaiset jalkapalloilijat ja seurat ovat osoittaneet muutenkin näkyvää tukea turvapaikanhakijoille. Viikonloppuna suurin osa Bundesliigan joukkueista aikoo pelata paidoissa, joissa on pakolaisille solidaarisuutta osoittava logo.

turvapaikanhakijat
Mario Götze
Mario GötzeMarc Mueller / EPA

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Saksan MM-kultamaalin viime vuonna tehnyt jalkapalloilija Mario Götze aikoo huutokaupata pelikenkänsä kerätäkseen rahaa turvapaikanhakijoiden auttamiseen.

Myyntiin tulevat syyskuun lopussa kengät, joihin on kirjailtu teksti #refugeeswelcome.

Bayern Münchenin riveissä pelaava Götze kertoo käyttäneensä kenkiä muun muassa keskiviikon voittoisassa Mestarien liigan ottelussa kreikkalaista Olympiakosia vastaan.

Hän sanoo Facebookissa ja Twitterissä pelaavansa kengissä myös lauantaina Bundesliigan ottelussa Darmstadtia vastaan.

23-vuotias jalkapalloilija on aiemminkin kerännyt pelikengillään rahaa hyväntekeväisyyteen. Viime vuonna myytiin kahdella miljoonalla eurolla kenkä (siirryt toiseen palveluun), joissa Götze teki MM-kisojen voittomaalin loppuottelussa Argentiinaa vastaan.

Bundesliiga-joukkueet osoittavat tukea pelipaidoillaan

Saksan jalkapallojoukkueet ovat osallistuneet aktiivisesti turvapaikanhakijoiden tukemiseen.

Esimerkiksi Bayern München on luvannut lahjoittaa miljoona euroa. Seura myös järjestää turvapaikanhakijalapsille Münchenin kaupungin kanssa kursseja, joissa heitä valmennetaan ja heille myös opetetaan saksaa.

Myös monet muut joukkueet ovat osallistuneet sekä antamalla tukea että kutsumalla turvapaikanhakijoita peleihinsä.

Suurin osa Saksan Bundesliigan joukkueista aikoo pitää tänä viikonloppuna peleissään paitoja, joissa on logo "Wir helfen – #refugeeswelcome" eli "Me autamme – #pakolaisettervetuloa" rohkaistakseen kannattajiaan auttamaan.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset