Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Kajaanissa

Kajaanin poliisi jatkaa kuolonkolarin syyn selvittämistä. Lisätietoa kolarista saataneen maanantaina iltapäivällä.

Kotimaa
Kynttilöitä onnettomuuspaikalla.
Ville Kinnunen / Yle

Moottoripyörällä liikkeellä ollut vuonna 1991 syntynyt nuori kajaanilaismies kuoli sunnuntai-iltana Kajaanissa Niskantien ja Keskuskadun risteyksessä tapahtuneessa kolarissa. Onnettomuus tapahtui kello 20 aikoihin.

Kajaanin poliisin mukaan moottoripyöräilijä oli tulossa suoraan Niskantietä pitkin keskustan suunnasta ja törmäsi Keskuskadulle kääntymässä olleeseen henkilöautoon. Henkilöautoa kuljettanut nuori kajaanilaisnainen ei loukkaantunut onnettomuudessa. Moottoripyörä tuhoutui törmäyksessä täysin, ja myös auto vaurioitui pahoin.

Poliisin mukaan syytä onnettomuuteen ei vielä tiedetä. Kuolonkolarin tutkinta jatkuu maanantaina todistajien kuulemisella. Poliisi tutkii asiaa törkänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Onnettomuudesta uutisoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).