Kokkola puntaroi vastaanottokeskuksen perustamista – myös kiintiöpakolaisten lisääminen vaihtoehtona

Kokkolassa pohditaan, miten kantaa vastuu pakolaiskriisissä. Kaupunginvaltuusto puntaroi kahden viikon kuluttua, voidaanko Kokkolaan perustaa vastaanottokeskus tai ottaa lisää kiintiöpakolaisia. Tällä hetkellä Keski-Pohjanmaalla ei ole vielä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta tai hätämajoitustilaa.

Kotimaa
Kaksi kerrostaloa.
Kuvassa yksi turvapaikanhakijoiden asuntola Pietarsaaressa.Kalle Niskala / Yle

Vastaanottokeskuksen perustaminen vaatii jatkotyötä ja suunnittelua. Silloin tarvittaisiin myös laajempaa maakunnallista yhteistyötä, toivoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

– Ensin on tärkeää saada poliittinen päätös kahteen asiaan eli vastaanottokeskukseen ja kiintiöpakolaisten määrän lisäämiseen. On hyvä pohtia, onko meillä resursseja tällaiseen. Ja miten kaupunki ja maakunta kantavat vastuunsa tämän kriisin hoidossa, linjaa Urpilainen.

Kokkolassa pohdittiin maanantaina laajalla kokoonpanolla turvapaikanhakijoiden auttamista. Mukana keskustelussa olivat muun muassa maakuntaliitto, sairaanhoitopiiri, seurakunta ja ulkomaalaistoimisto. Kokouksen oli kutsunut koolle kansanedustaja ja valtuuston puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.).

Akuuttiin hätään suunnitelma olemassa

Hätäsuunnitelma äkilliseen turvapaikanhakijoiden tuloon Kokkolalla on jo olemassa. Tyhjiä tiloja on kartoitettu sekä Kokkolan kaupunkialueelta että kauempaa haja-asutusalueelta.

Samalla on raakattu, mitkä tilat sopivat hätämajoitukseen ja mitkä pitkäaikaisempaan asumiseen. Tyhjiä tiloja löytyy molempiin tarpeisiin Kokkolasta.

On hyvä pohtia, miten kaupunki ja maakunta kantavat vastuunsa kriisin hoidossa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Virallista auttamispyyntöä Kokkola ei ole valtiolta.

– Vastaanottokeskuksen tai suuremman kiintiöpakolaisten määrän perään ei ole vielä kyselty. Mutta vastaus on hyvä olla jo valmiina, huomauttaa valtuuston puheenjohtaja Urpilainen.

Kokkola on ottanut vastaan kiintiöpakolaisia 90-luvulta asti. Heitä tulee kaupunkiin joka toinen vuosi 30. Tämä vuonna Kokkolaan saapuu pakolaisia Sudanista.

Kokkolan kaupunginvaltuusto käsittelee turvapaikanhakijoiden auttamista 5. lokakuuta.