Kaupunki antoi lihaville kuntokortit – tavoitteena säästää rahaa

Sairaalloisen lihavia ihmisiä kannustetaan Lappeenrannassa pudottamaan painoaan. Kaikille halukkaille myönnetään edullinen kuntokortti, mikä avaa uimahallin ja kuntosalin ovet. Tulokset näkyvät jo.

terveys
Mies mittaa mahaansa.
Yle

Lappeenrannan kaupunki päätti vuodenvaihteessa panostaa sairaalloisen lihaviin kaupunkilaisiin. Kaupunki antaa huomattavan tuen ihmisille, joiden painoindeksi on vähintään 40 BMI. Tähän saakka 60 euron hintaisia kuntokortteja on myönnetty vajaalle sadalle lappeenrantalaiselle. Kortilla saa vuodeksi rajattoman käyttöoikeuden uimahalliin ja kuntosalille.

– Konkreettiset vaikutukset yksilötasolla liittyvät usein laihtumiseen, veriarvojen kohenemiseen, sokeriarvojen laskuun sekä mielialan nousuun, summaa Lappeenrannan kaupungin liikuntasihteeri Aija Rautio.

Kokeilun tuloksia odotetaan Lappeenrannan lisäksi ympäri Suomen. Rautio on vakuuttunut, että panostus kannattaa.

Rahalliset säästöt heijastuvat suoraan terveydenhuoltoon.

Aija Rautio, liikuntasihteeri

– Rahalliset säästöt heijastuvat suoraan terveydenhuoltoon. Uskon, että loppuvuodesta saamme ihan konkreettisia lukuja tukemaan tätä asiaa.

Painorajan lisäksi asiakkaan on käytävä ainakin kerran liikuntaneuvojan pakeilla. Halutessaan neuvontaa saa vaikka kuinka paljon. Liikuntasihteeri Aija Rautio toivoo, että tulevaisuudessa harkittaisiin painoindeksirajan laskemista.

Kalle laihdutti kaupungin tuella 25 kg

Kalle Sipponen sai oman kuntokorttinsa tammikuussa, ja elämä on jo nyt muuttunut.

Olen laihtunut 25 kiloa ja esimerkiksi verenpaine- ja kolesteroliarvot ovat muuttuneet huonoista hyviksi.

Kalle Sipponen

– Olen laihtunut 25 kiloa ja esimerkiksi verenpaine- ja kolesteroliarvot ovat muuttuneet huonoista hyviksi.

Sippola näki kaupungin ilmoituksen lehdessä ja päätti, että nyt on tehtävä jotakin. Vesijuoksu on hänen suosikkinsa ja parhaimmillaan mies käykin altaassa kuudesti viikossa.

– Haaveena on vielä joskus painaa 90 kiloa, mutta en ajattele sitä nyt.