Niinistö valmis antamaan sotilaita rajalle auttamaan pakolaisten ohjaamisessa

Tilanne on kärjistynyt viime päivinä etenkin länsirajalla Torniossa. Ruotsista Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut satoihin päivässä.

politiikka
Jussi Niinistö
Jussi NiinistöYle

Puolustusvoimat on valmis auttamaan muita viranomaisia Suomen rajalla, mikäli turvapaikanhakijoiden vastaanotto sitä edellyttää. Kysymys nousi esiin valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaistilaisuudessa Helsingissä.

Tilanne on kärjistynyt viime päivinä etenkin länsirajalla Torniossa. Ruotsista Suomeen pyrkivien pakolaisten määrä on noussut satoihin päivässä. Tulijat ovat pääosin Irakista. Poliisi valvoo nyt turvapaikanhakijoiden maahansaapumista ja rekisteröimistä. Poliisi, tulli ja rajaviranomaiset käynnistävät yhteisvoimin tehostetun tarkastustoiminnan tiistaina.

– Puolustusvoimien on mahdollista antaa virka-apua jos niin halutaan eli tätäkään vaihtoehtoa ei voi pitää poissuljettuna, puolustusministeri Jussi Niinistö kertoo.

Sisäministeriö päättää mahdollisesta virka-apupyynnöstä. Toistaiseksi pyyntöä ei ole kuulunut.

– Luonnollisesti olemme suunnitelleet ja varautuneet, jos pyyntö tulee, niin meillä löytyy sitten valmiutta. Muun muassa olemme juridisesti tätä asiaa viime viikolla tarkastelleet.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg kertoo, että apua pyytävä viranomainen johtaa toimintaa rajalla. Lindbergin mukaan he luovuttavat kalustoa ja henkilöstä sen kukaan kuin tarvetta ilmenee. Lindberg ei näe mahdollisen avunpyynnön heikentävän Puolustusvoimien oman tehtävän hoitoa.

– Minun on vaikea hahmottaa, että pyydettäisiin niin valtavia määriä, että se jotenkin vaikuttaisi kotimaan puolustuksen tasoon tai torjuntakykyyn.

Korjattu klo 14:15: Otsikkoa muokattu niin, että siitä käy ilmi, ettei puolustushallinto päätä sotilaiden lähettämisestä.