SAK haluaa laajemman työmarkkinaratkaisun

SAK haluaa, että työmarkkinoiden kaikki keskeiset kiistakysymykset ratkotaan yhdellä kertaa. Hallituksen tavoite työvoimakustannusten alentamisesta viidellä prosentilla ei edelleenkään käy SAK:lle.

politiikka
Lauri Lyly
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.Henrietta Hassinen / Yle

Palkansaajakeskusjärjestö SAK ryhtyy valmistelemaan omaa ehdotustaan laajemmasta työmarkkinaratkaisusta. Asiasta päätti maanantaina kokoontunut SAK:n työvaliokunta.

SAK kertoo ehdotuksestaan tarkemmin torstaina. SAK:n hallitus kokoontuu käsittelemään asiaa torstaiaamuna kello yhdeksältä.

Puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan SAK ei ole valmis hyväksymään hallituksen tavoitetta työvoimakustannusten alentamisesta viidellä prosentilla.

– Emme edelleenkään ole sitä hyväksymässä, mutta kukin tuo pöytään sellaiset neuvottelutavoitteet kuin tuo, Lyly sanoo.

Hallitus on sanonut ajavansa läpi niin sanotut pakkolait eli pakottavalla lainsäädännöllä toteutettavat työehtojen heikennykset, mikäli palkansaajajärjestöt eivät esittele omia vaihtoehtoisia keinojaan, joilla hallituksen viiden prosentin tavoitteeseen päästään.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja korkeakoulutettuja edustava Akava ovat jo aiemmin sanoneet, että ne laativat omat ehdotuksensa, jotka tuovat hallituksen tavoittelemat säästöt työvoimakustannuksiin.

Lyly toivoo pidempiaikaista ratkaisua

Ennen päätösten tekemistä SAK haluaa tietää, millaisia muutoksia hallitus kaavailee työttömyysturvaan ja paikalliseen sopimiseen.

– On erittäin vaikea nähdä, että ratkaisua voisi syntyä, jos emme tietäisi niiden sisältöä, Lyly sanoo.

Lyly sanoo toivovansa, että työmarkkinoille haettaisiin neuvotteluilla pidempiaikaista ratkaisua. Hänen mukaansa on hyvin mahdollista, että vuoden 2016 jälkeistä aikaa koskevat palkkaratkaisut ovat mukana SAK:n ehdotuksessa.

Lyly ei usko, että kiistaan saadaan ratkaisua vielä ensi viikon keskiviikkoon eli syyskuun loppuun mennessä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on asettanut syyskuun lopun takarajaksi palkansaajajärjestöjen omille leikkausehdotuksille.