Juures on hyljeksitty vitamiinipommi – kuoret voi valmistaa sipseiksi

Kotimaisia juureksia on tarjolla nyt runsaasti, ja niiden etuja ovat terveellisyys, edullisuus ja ekologisuus. Peruna hallitsee suomalaisten lautasia, vaikka esimerkiksi lantussa on ravintoaineita enemmän.

juurekset
Kasviksia
Mari Siltanen / Yle

Suomalaiset syövät perunaa 60 kiloa henkeä kohti vuodessa ja esimerkiksi retiisiä vain muutamia kymmeniä grammoja. Juurekset ovat edullista, monipuolista ja usein lähiruokaa, joten niiden käyttöä kannattaisi lisätä.

Suomessa kasvaa ainakin 14 juuresta, mutta käytämme niistä vain muutamia.

– Kaksi viikkoa voisi syödä eri juureksia joka päivä, vahvistaa kotimaisten kasvisten käyttöön kehottavan Satokausikalenteri.fi -sivuston perustaja Samuli Karjula.

Mukulaselleriä syödään vain vähän

Jyrki Jalkanen Kotimaiset kasvikset ry:stä kertoo, että Suomen syödyin juures on porkkana. Kotimaassa kasvatettua porkkanaa syödään noin 14 kiloa henkilöä kohti vuodessa.

Monesti mielletään niin, että peruna on se juttu.

Samuli Karjula

Seuraavaksi käytetyin on kotimainen lanttu, jota käytämme kolmisen kiloa vuodessa.

Kotimaista punajuurta suomalaiset syövät kahdesta kolmeen kiloa henkeä kohden vuodessa, mutta esimerkiksi mukulaselleriä syömme vain noin 100 grammaa henkeä kohden vuodessa.

Karjula kertoo, että peruna on syrjäyttänyt juurekset suomalaisten lautasilla.

– Monesti mielletään niin, että peruna on se juttu. Perunaa syödään määrällisesti paljon, ja se onkin tärkeä C-vitamiinin lähde monille suomalaisille. Muissa juureksissa, vaikka lantussa, on C-vitamiinia ja muita ravintoaineita enemmän kuin perunassa.

Karjulan mukaan perunaa ei kannata kuitenkaan hylätä, vaan sillä voi korvata pastoja ja etenkin tuontiriisiä.

Juuresten käytön etuja ovat niiden korkea kotimaisuusaste, edullisuus, säilyvyys, maku, ekologisuus, monikäyttöisyys sekä ravintoarvot. Avomaanviljely ei vaadi ulkopuolista energiaa. Kaiken tämän ansiosta suomalaiset voivat ostaa niitä edullisesti.

Juuresten käyttöä voi lisätä ruokalistan suunnittelulla

Juureksia on helppoa lisätä ruokavalioon, kun suunnittelee ruokalistat pitemmälle ajalle. Karjulan mukaan ongelmana on, että usein tehdään yhtä ruokaa yhtenä ja toista toisena päivänä, ilman että suunnitellaan pitemmän ajan ruokalista.

– Kun löydät kaupasta lanttupussin 50 sentillä, voit päättää, että tällä viikolla syödään lanttua: maanantaina uunilanttua, tiistaina lanttusosekeittoa, keskiviikkona lantturaastetta ja hedelmiä ja torstaina kasvispihvejä lantusta, eli käytät raaka-ainetta monipuolisesti.

Voi myös tehdä vokkia ja korvata kaikki porkkanat tai kiinankaalit lantulla.

Kaksi viikkoa voisi syödä eri juureksia joka päivä.

Samuli Karjula

– Kiinankaalissa ja lantussahan on pitkälti sama maku. Pitäisi opetella tuntemaan raaka-aine ja se, mihin se soveltuu. Silloin voi korvata reseptin raaka-aineita toisilla, kuten kauden erilaisilla juureksilla, Karjula vinkkaa.

Juuri tällä hetkellä Samuli Karjulan mielijuures on lanttu. Se on nyt niin tuoretta, että ei maistu kitkerältä, vaan sitä syövät raakana mielellään lapsetkin.

Rutkasti ravintoaineita

Juurekset sisältävät paljon tärkeitä ravintoaineita. Suomalaisten ruokavaliossa on yleensä liian vähän folaatteja, mutta jo kaksisataa grammaa punajuurta riittää täyttämään päivittäisen tarpeen.

Jo reilusta sadasta grammasta porkkanaa saamme saantisuosituksen verran A-vitamiinia, ja parisataa grammaa lanttua tai naurista takaa päivittäisen C-vitamiinin tarpeen.

Tavallisin tapa nauttia juureksia lienee maustaa ne yrteillä ja paahtaa uunissa. Tämän lisäksi ne sopivat keittoihin, muhennoksiin, muuseihin, patoihin, raasteisiin, soseisiin, tahnoihin, leivonnaisiin ja jälkiruokiin.

– Kuoret voi valmistaa uunissa sipseiksi. Kuorissa on myös paljon ravintoaineita, Samuli Karjula muistuttaa.