Väitös: Työhyvinvointi on jo laskenut sote-uudistuksessa

Porissa tarkastetaan perjantaina väitöstutkimus, jonka havainnot ovat tylyä luettavaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukselle. Tehokkuuden tavoittelu on mennyt uudistuksessa työntekijöiden hyvinvoinnin edelle. Myös byrokratia on lisääntynyt.

Kotimaa
Päivikki Kuoppakangas, KTM, Turun Yliopiston kauppakorkeakoulu Porin yksikkö
Jari Pelkonen / Yle

Turun yliopiston tuoreen väitöstutkimuksen mukaan sote-uudistus on jo nyt heikentänyt työhyvinvointia ja lisännyt byrokratiaa terveydenhuollon organisaatioissa.

Päivikki Kuoppakangas tutkii väitöskirjassaan kuntien liikelaitostamisia terveydenhuollossa. Kuoppakangas havaitsi, että terveydenhoitouudistusten tiimellyksessä on luotu uusia tehdasmaisia työprosesseja, jotka ovat heikentäneet terveydenhoitohenkilöstön hyvinvointia.

Kuoppakangas tutki yliopistosairaaloiden laboratorio-organisaatioita, joissa prosessien tehostus on johtanut muun muassa hoitajien työnkuvan puolittamiseen. Ääriesimerkkinä analytiikkaan ja näytteidenottoon opintonsa saaneet hoitajat pääsivät muutoksen jälkeen tekemään enää toista puolta työstä.

– Sillä oli vääjäämättä vaikutus työhyvinvointiin, Kuoppakangas havaitsi.

Työntekijä keskiöön uudistuksessa

Kuoppakankaan mukaan työntekijä pitäisi ottaa huomattavasti paremmin huomioon organisaatioita uudistaessa ja työprosesseja tehdasmaistaessa.

– Henkilökunta pitää kouluttaa siihen, että prosessoitu hoitotoimenpide ei heikennä työn laatua, Kuoppakangas ohjeistaa.

Tilanne on varsin ristiriitainen, koska liikelaitostamisten yhtenä tavoitteena on ollut juuri työhyvinvoinnin parantaminen. Kuoppakankaan mukaan tehokkuuden tavoittelu on ajanut kuitenkin työhyvinvoinnin edelle.

– Jos varsinainen potilaan kanssa tehty toimenpide on tehty hyvinkin nopeaksi, ei se vastaa potilaan tunnetta siitä, että hän saa sen, mitä on tullut hakemaan, vaikkakin hoito tehdään laadukkaasti. Tämä aiheuttaa ristiriitoja, Kuoppakangas huomauttaa.

Byrokratia lisääntyi

Lisäksi Päivikki Kuoppakangas havaitsi tutkimuksessaan byrokratian lisääntyneen terveydenhuollossa. Hän katsoo tämän olevan seurausta julkisen sektorin läpinäkyvyyspaineista.

– On lähdetty mallintamaan yksityisen sektorin toimintamalleja ilman tarkastelua siitä, miten ne sopivat julkiseen terveydenhoitoon. Kun tavoiteltiin itsenäisempää päätöksentekoa julkisen omistajaohjauksen alla, byrokratia lisääntyi vääjäämättä, Kuoppakangas kertoo.

Väitöstutkimus tarkastetaan perjantaina Porissa.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus