Yhdyskuntajätteen koepoltto Riikinnevalla alkaa ensi kesänä – kattilaa asennetaan jo

Ekovoimalaitos Riikinvoima valmistuu suunnitellussa aikataulussa. Itä -ja keskisuomalaisten sekä kainuulaisten yhdyskuntajäte palaa laitoksessa energiaksi ensi vuoden joulukuusta lähtien.

jätteet
Riikinnevan ekovoimalaitos rakennustyömaa
Yle / Antti Karhunen

Riikinnevalla Leppävirralla käy kova hyörinä. Jätekuljetukset rullaavat vielä tällä hetkellä vanhalle kaatopaikalle, mutta jo ensi kesän alussa jätteet päästään ajamaan suoraan uuteen ekovoimalaitokseen.

Uuden voimalaitoksen rakennus- ja asennustöitä tehdään kiivaalla tahdilla. Rakennus- ja asennustöissä työskentelee tällä hetkellä noin 150 työntekijää ja määrä lisääntyy vielä sadalla vuodenvaihteen jälkeen.

Parhaillaan tehdään vielä muutaman rakennuksen perustuksia, mutta samalla jo viimeistellään päärakennuksia rakennusteknisesti ja myös päälaitteiden asennukset on aloitettu.

– Kattilan tulipesä on jo lähestulkoon asennettu paikalleen ja muutamia siiloja, ilmakanavia sekä kattilan painerunkoa on jo osin nostettu paikalleen. Savupiippu tulee kohoamaan kuuteenskymmeneen metriin, kuvailee Riikinvoiman toimitusjohtaja Juha Räsänen.

Rakennustöissä on pääasiassa suomalaista työvoimaa mutta laitteiden ja teräsrakenteiden asentajat ovat tsekkejä ja slovakkeja. Alihankkijat ovat myös pääosin suomalaisia ja myös paikalliset ovat työllistyneet hyvin.

Parhaillaan on käynnissä voimalaitoksen käyttöön ja kunnossapitoon tarvittavan henkilöstön rekrytoinnit. Alan osaajista ei ole pulaa. Pariakymmentä paikkaa on hakenut yli viisisataa voimalaitosalan ammattilaista.

Teknologia viimeistä huutoa

Ekovoimalaitoksessa hyödynnetään käsittelemätöntä yhdyskuntajätettä. Käsittelyssä jätteestä erotetaan metalli. Sen jälkeen murskattu jäte poltetaan kiertopetikattilassa. Muodostuvasta höyrystä syntyvä energia muutetaan sähköksi ja kaukolämmöksi.

Kattilateknologia on itävaltalaisen teknologiakonserni Andritzin toimittama. Suomessa yhdyskuntajätteen polttolaitoksia on seitsemän, mutta Riikinvoiman teknologia ja tekniset ratkaisut ovat laatuaan ensimmäisiä Suomessa.

– Polttokaasut puhdistetaan monivaiheisesti ennen kuin ne lasketaan piipun kautta luontoon. Laitos varustetaan viimeisimmällä tekniikalla, sillä laitosta koskee tiukemmat päästörajat kuin perinteisessä energiantuotannossa. Voimme sanoa, että olemme hyvin ympäristöystävällinen laitos, korostaa Räsänen.

Ensimmäiset prosessitestit päästään tekemään ensi kevään aikana ja laitoksen koepoltto varsinaisella jätteellä aloitetaan juhannuksen jälkeen. Ensi vuoden syksy testataan ja koostetaan laitosta jätepolttoaineella. Varsinaisesti laitos otetaan käyttöön joulukuussa.

Ekovoimalaitos tuottaa noin 90 prosenttia Varkauden kaukolämmöstä ja sähkön määrää voidaan verrata Varkauden kokoisen kaupungin tarvitsemaan sähköön.