Satojen hautakivien kaataminen suututti ja ihmetytti ihmisiä – poliisi kaipaa vihjeitä

Yle Kymenlaakson toimittaja Kirsi Partanen kävi kuvaamassa Helilän hautausmaalle tehtyä laajaa ilkivaltaa. Poliisin mukaan hautausmaalta kaadettiin 370 hautakiveä.

Kotimaa
Kaatuneita hautakiviä Helilän hautausmaalla Kotkassa
Kirsi Partanen / Yle

Kymmenet ihmiset kulkivat tarkastamassa läheistensä hautoja Helilän hautausmaalla Kotkassa tiistaina sen jälkeen, kun hautausmaalla oli paljastunut laaja ilkivaltateko. Poliisin tiedon mukaan hautausmaalta kaadettiin yhteensä 370 muistokiveä tiistain vastaisena yönä.

Yle Kymenlaakson toimittaja Kirsi Partanen kävi kuvaamassa hautausmaalla tapahtuneita tuhoja tiistaina.

Osa ihmisistä ei jaksanut nostaa omaistensa hautakiviä ylös ilman apua. Moni kauhisteli tekoja ja piti ilkivaltaa hautarauhan häpäisynä. Ihmiset ihmettelivät ääneen, että kuka oli jaksanut kaataa satoja hautakiviä, joista osa on kooltaan suuria.

Eräs paikalla ollut henkilö ihmetteli, mikseivät kivien kaatajat käyttäneet voimiaan hautausmaan haravointiin ja kukkapenkkien hoitoon.

Hautausmaalla liikkuneet soittivat myös sukulaisilleen ja kertoivat tapahtuneesta ilkivallasta. Kaadettujen kivien alle oli murskaantunut kynttilälyhtyjä, hautakoristeita ja kukkia. Osasta muistokiviä oli lohjennut paloja pois, kun ne olivat kaatuneet kiveä vasten.

Moni ihminen oli myös käynyt tarkastamassa hautakiviä Helilän hautausmaan lähellä sijaitsevalla Kymin vanhalla hautausmaalla, josta muistokiviä ei oltu kuitenkaan kaadettu.

Kaakkois-Suomen poliisi jatkaa rikoksen tutkintaa. Mahdolliset yleisövihjeet asiasta pyydetään lähettämään poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai puhelimitse numeroon 050 4479574.